lauantai 27. joulukuuta 2008

ISRAELIN TERRORI-ISKUT

Israel hyökkäsi Gazaan surmaten yli kaksisataa ihmistä ja haavoittaen satoja. Israel selittelee ohjusiskujaan "vastatoimena" palestiinalaisten raketti-iskuille.

Olosuhteet palestiinalaisten asuttamassa Gazassa ovat olleet todella kurjat jo pidemmän aikaa. Aluetta voi hyvällä syyllä kuvata Israelin kontrolloimaksi vankilaksi tai keskitysleiriksi.

Palestiinalaisten vaatimattomilla raketeillaan tekemien iskujen tuhoja ei voi mitenkään verrata Israelin USA:n tuella huippuunsa viritetyn sotakoneen tekemiin iskuihin. Israelin iskut ovat puhdasta valtioterrorismia.

Kansainvälinen valtamedia käyttää kuitenkin säännönmukaisesti Israelin ohjusiskuista ja muusta valtioterrorista nimitystä "counter attack", eli vastaisku. Palestiinalaisten raketti-iskuja sen sijaan kutsutaan, absurdia kyllä, yleisesti terrori-iskuiksi.

Israel sekä sitä aseistava ja rahoittava USA kuuluisivat itse julistamansa roistovaltiolistan kärkisijoille.

maanantai 15. joulukuuta 2008

MIELENOSOITUKSIA JA KAKSOISSTANDARDEJA

Erilaiset mielenosoittajat esitetään valtamediassa säännönmukaisesti joko huligaaneina, rettelöitsijöinä tai sitten vakavasti otettavana demokratiaa vaativana oppositiona.

Suomessa vallanpitäjiä arvostelevat mielenosoittajat eivät tietenkään voi olla muita kuin rettelöitsijöitä, koska Suomihan on maailman paras, edistynein, demokraattisin ja tasa-arvoisin maa. Eihän kukaan voi tällaista vastustaa?

Kreikan mielenosoittajat ovat valtamedian mukaan yksiselitteisesti huligaaneja ja rettelöitsijöitä. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että mielenosoittajat vastustavat oikeistohallitusta ja sen eriarvoisuutta ja köyhyyttä lisäävää politiikkaa.

Suomessa vuonna 1918 punaiset olivat myös vallanpitäjien mukaan huligaaneja ja rettelöitsijöitä - koska ne vastustivat yhteiskunnan epätasa-arvoisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta.

Venäjän "opposition" - tällä tarkoitetaan "oikeamielistä" oppositiota, siis esimerkiksi amerikkalaisrahoitteista Garri Kasparovin shakkikerhoa - mielenosoittajat ovat sen sijaan vakavasti otettavaa väkeä, jotka esittävät oikeutettuja vaatimuksia demokratiasta ja sananvapaudesta jne. Sanomalehdet ja televisio täyttyvät uutiskuvista näistä mielenosoituksista, joissa on yleensä osanottajia korkeintaan parisen sataa henkeä.

Nyrkkisääntö on, että mielenosoitus saa osakseen suurta julkisuutta ja myönteistä suhtautumista, kunhan ollaan "oikealla asialla". Georgian sodan aikana parinkymmenen hengen joukko kokoontui Venäjän suurlähetystön edustalla vastustamaan (valheellisin perustein) "Venäjän hyökkäystä" Georgiaan. Mielenosoittajien joukko koostui kokoomusnuorista sekä joistakin Suomessa asuvista georgialaisista.

Televisiouutiset ja muu media huomioivat erittäin näkyvästi tämän vaatimattoman mielenosoituksen, koska se palveli hyvin median omaksumaa, jo vuosia jatkunutta Venäjällä pelottelun missiota. Tämän mission päämääränä on ennen muuta Suomen jääräpäisen kansan käännyttäminen Nato-jäsenyyden kannalle.

perjantai 12. joulukuuta 2008

IHMISKOKEITA SUOMALAISEEN TAPAAN

Kansanedustaja ja entinen ministeri Antti Kalliomäki totesi alkoholiverokeskustelussa eduskunnassa: "Emme voi tehdä mitään uusia ihmiskokeita, että kokeiltaisiin, mitä sitten tapahtuu jos maahantuonti lisääntyy voimakkaasti".

Kalliomäki tuli näin samalla lipsauttaneeksi, että punamultahallituksen muutaman vuoden takainen raju alkoholiveron alentaminen oli eräällä tavalla ihmiskoe. Olin asiasta tätä mieltä alusta lähtien.

Stakes ja muut tahot varoittivat alkoholiveron alennuksen vakavista seurauksista useaan otteeseen jo etukäteen. Varoitukset kaikuivat kuuroille korville. Alkoholikuolemat ja alkoholin välillisesti aiheuttamat haitat ovat lisääntyneet veroalennuksen jälkeen huomattavasti - aivan kuten asiantuntijat ennakoivat. Missä on päättäjien, tuolloisten ja nykyisten, vastuunkanto asiasta?

Toinen ihmiskoe tehtiin edellisen laman aikoihin 1990-luvun alussa. Silloinen valtiovarainministeriön kansantalousosaston ylijohtaja Sixten Korkman vastusti valtion sekaantumista elvytyksellä suhdanteisiin.

Hän totesi: "Kyse ei ole siitä, etteikö elvytyksellä voisi tukea työllisyyttä. Päinvastoin, elvytyksen ongelma on, että se vähentää työttömyyttä ja siten hidastaa välttämätöntä kustannussopeutumista".

1990-luvun alun laman aiheuttama massatyöttömyys on aiheuttanut tähän päivään asti heijastuvia tragedioita satojen tuhansien suomalaisten elämässä. Valtiovarainministeriön virkamiehen mielestä oli kuitenkin tärkeämpää noudattaa fundamentalistisen kapitalismin uskonkappaleita puhdasoppisesti, kuin suojella kansalaisia työttömyydeltä ja sen mukanaan tuomilta moninaisilta ongelmilta ja suoranaiselta katastrofilta.

Eikö tämä jos mikä ollut ihmiskoe, jossa koekaniineiksi joutuivat tavalliset kansalaiset?

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

HALLA-AHO-ILMIÖ VOIMISTUU

Valitettavasti synkkien pilvien maalaamiseni Halla-aho-ilmiön suhteen osoittautuu päivä päivältä paikkaansapitävämmäksi. Tämän päivän Hesarin koko sivun jutussa Halla-ahosta ei enää vaivauduta peittämään melko suopeaa suhtautumista mieheen.

Esimerkiksi: "Kaikesta huolimatta Halla-aholle pitää antaa myös tunnustusta. Maahanmuuttokeskustelu on ollut yksipuolista...". Puolen sivun kokoisessa kuvassa Halla-aho istuu kodissaan taustalla vauvaa hoitava vaimo. Juttu maalailee muutenkin kuvaa Halla-ahosta kaikin puolin tavallisena miehenä (perussuomalaisena?).

Halla-ahon retoriikka tehoaa epäilemättä ihmisiin joilta puuttuu alkeellisimmatkin tiedot yhteiskunnallisista asioista: "Kaikki tänne tulevat eivät Halla-ahon mukaan kunnioita vapauden ja tasa-arvoisuuden ihanteita".

Voisi tietysti kysyä, kunnioittaako Suomen hallitus tasa-arvon ihanteita? Kunnioittaako Elinkeinoelämän valtuuskunta tasa-arvon ihanteita?

Omat kokemukseni maahanmuuttajista ovat täysin vastakkaisia Halla-ahon kanssa. Asuin erittäin monikulttuurisessa Lontoossa vuosina 1993-1996. Helsingissä ja myöhemmin Espoossa olen asunut sen jälkeen.

Maahanmuuttajien asenteista esimerkiksi palveluammateissa voisi perussuomalainen oppia runsain mitoin. Katsokaa vaikka intialaisen ravintolan palvelutasoa. Tai somalibussikuskin joustavuutta myöhässä pysäkille tulevan matkustajan tai kolmansia lastenvaunuja bussiin yrittävän isän/äidin kohdalla (nimim. omakohtaista kokemusta on runsaasti).

Luulenkin, että Halla-ahon näkökulmasta maahanmuuttajien aiheuttama suurin uhka "suomalaisuudelle" on se, että maahanmuuttajien läsnäolo yhteiskunnassamme paljastaa suomalaisten ahdasmielisyyden, sivistymättömyyden ja töykeyden.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

HYVINVOINTI PIAN PELKKÄ MUINAISMUISTO

Uutiset ovat viime päivinä kertoneet, että useissa kunnissa harkitaan säästösyistä henkilökunnan määräaikaisia lomautuksia.

Joissakin kunnissa, esimerkiksi Kuopiossa, harkitaan opettajien lomautuksia. On vaikea uskoa, että puhumme 2000-luvun hyvinvointi-Suomesta. Ei voi olla mahdollista, että eräässä maailman rikkaimmista maista koululaiset joudutaan käännyttämään takaisin kotiin, koska opettajia ei ole varaa pitää kouluissa.

Hyvinvointi alkaa olla tämän päivän Suomessa enemmänkin muinaismuisto. Mihin kaikki varallisuus oikein katoaa, kun meillä ei kohta ole varaa ylläpitää perusopetustakaan?

Pääomatuloja verotetaan Suomessa hyvin kevyesti, ja veroparatiisien ja muiden järjestelyjen avulla verotusta voidaan vielä entisestäänkin keventää. Kaikki tämä on pois myös hyvinvointipalveluihin käytettävistä varoista.

Kokoomuksella oli kuntavaalikampanjassaan varmaankin mielessään juuri opettajien lomautukset, kun se peräänkuulutti "talkoohenkeä". Ahdinkoon ajetuilla kunnilla ei kohta ole muuta mahdollisuutta kuin hoitaa kouluopetus vapaaehtoisvoimin. Toivottavasti talkoohenkeä riittää.

maanantai 17. marraskuuta 2008

JUSSI HALLA-AHON "AJATTELUSTA"

Ilta-Sanomat kirjoitti viikonvaihteen numerossaan tuoreesta Helsingin kaupunginvaltuutetusta ja mahdollisesti kaupunginhallitukseen nousevasta Jussi Halla-ahosta vaatimattomasti kolmen sivun verran.

Erittäin näyttävä juttu oli sävyltään tuttuun tyyliin lievän kriittinen, mutta yhtä kaikki: Halla-ahon äärifasistiset mielipiteet saivat jälleen kerran loistavaa julkisuutta.

Halla-ahon poliittinen toiminta on käytännössä rajoittunut vain oman blogin pitoon. Mies on kirjoittanut blogiinsa mitä uskomattominta ajatuskuonaa. Ilta-Sanomat julkaisi otteita kirjoituksista, osan Halla-aho on myöhemmin poistanut blogista. Tässä näytteitä:

"Tehtaanpuiston homon kanssa mietin hetken, että jospa hakisin yläkerrasta pyssyn ja ampuisin päähän. Olisiko siitä seuraava hekuma niin suuri, että se ylittäisi vankilareissusta seuraavan harmituksen? Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino".

"Pelottavaa on vain se, että poliisi ei vallitsevassa mediailmapiirissä voi ampua luotia päähän kiviä nakkelevalle ihmissaastalle". "Kiviä heittelevä saasta, valkoinen ja musta, ei usko muuta kieltä kuin voimaa".

Lainauksia voisi jatkaa, en kuitenkaan halua levittää yhtään enempää tätä ongelmajätettä omassa blogissani. Mitä kertoo ajastamme ja yhteiskuntamme älyllisestä, henkisestä ja moraalisesta tilasta se, että Halla-aho valittiin Helsingin valtuustoon äänivyöryllä?

torstai 13. marraskuuta 2008

KOKOOMUS RIKKOI LUPAUKSENSA LAPSIPERHEILLE

Kokoomuksen nopeasti vaalien jälkeen epätoivon päiviksi muuttuneet toivotalkoot jatkuvat. Samoin jatkuu jo rutiininomaiseksi käynyt vaalilupausten rikkominen.

Keskiviikkona 12.11. eduskunnassa jokainen kokoomuksen kansanedustaja äänesti lapsilisien kansaneläkeindeksiin sitomista vastaan muiden hallituspuolueiden edustajien tapaan. Viime eduskuntavaalien alla lapsilisien sitominen indeksiin oli kokoomuksen keskeisiä vaatimuksia.

Lapsilisiä korotettiin kymmenellä eurolla kolmannen lapsen osalta. Esitykset korotuksista ensimmäisen ja toisen lapsen osalta kaatuivat niin ikään hallituspuolueiden vastustukseen.

Hallitus tietää hyvin, että kaksilapsinen perhe on yleisin lapsiperhemuoto tänä päivänä. Niinpä lapsilisän korotus kolmannen lapsen osalta on lähinnä symbolinen ele. Todellista halua tukea lapsiperheitä ei hallitukselta löydy.

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

KUNNAT TOIVOTALKOISIIN - SÄÄSTÖLISTOJA LUVASSA

Kokoomus laski peukalonsa alas välittömästi kuntavaalien jälkeen. Jyrki Katainen pelottelee jo kuntia tulevilla säästölistoilla. Tämäkö on se "positiivinen viesti", jonka avulla kokoomus vaalit voitti?

Kokoomus lupaa lisätä palveluseteleiden käyttöä kunnissa. Se kuulemma lisää "joustavuutta" palveluiden saatavuuteen. Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Suvi Rihtniemen (kok) mukaan "kuntarajat pitää saada matalammiksi siten, että palveluja voi hakea yli kuntarajojen" (HS 29.10.).

Mutta kuka haluaa hakea palveluita ehdoin tahdoin kauempaa toisen kunnan alueelta? Joustavuuspuheilla taidetaan totuttaa ihmisiä kunta- ja palvelurakenneuudistuksen jälkeiseen aikaan, jolloin lähipalveluiden alasajon jälkeen palveluita on pakko hakea kaukaa naapurikunnan puolelta.

Kuntaliitosten yhteydessä palvelut puolestaan keskitetään tulevaisuudessa maakuntien kasvukeskuksiin. Niihin liittyneistä pienemmistä kunnista taas lähipalveluita ajetaan alas säästämisen nimissä.

Sama pätisi pääkaupunkiseudun kuntien (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen) mahdollisesti yhdistyttyä. Osa palveluista keskitettäisiin Helsinkiin. Tästä esimerkkinä vaikkapa päivystyksen keskittäminen Meilahteen. Tällainen kehitys on toki mahdollista kokoomusvetoisella pääkaupunkiseudulla vaikka kunnat eivät yhdistyisikään.

PERUSSUOMALAISTEN PROTESTIKUPLA PUHKEAA

Perussuomalaisista, "protestipuolueesta", on tulossa kokoomuksen apupuolue useissa kunnissa. Timo Soini on tähänkin asti Espoon valtuustossa ollut hyväksymässä palveluiden ulkoistamisia ja yksityistämisiä. Eduskunnassa perussuomalaiset ovat hyväksyneet lähipalveluita heikentävän kunta- ja palvelurakenneuudistuksen.

Sama linja tulee jatkumaan uusissa kuntien valtuustoissa tulevallakin kaudella. Protestipuoluesumutus unohtuu pikkuhiljaa taka-alalle ja puolue ryhtyy sulassa sovussa yhteistyöhön kokoomuksen kanssa palveluiden ulkoistamisessa ja yksityistämisessä.

Perussuomalaisten taktiikkana on sysätä vastuu yhteiskunnallisten olojen heikentymisestä asiaan täysin syyttömien maahanmuuttajien niskaan. Samalla todelliset syylliset pääsevät kätevästi pälkähästä.

Ei ihme, että Timo Soinista ja hänen puolueestaan on tullut valtamedian lellikki. Perussuomalaisten maahanmuuttajakriittinen politiikka vie huomion todellisista ongelmista, jotka pohjimmiltaan kumpuavat fundamentalistisen kapitalismin epäoikeudenmukaisuudesta.

maanantai 13. lokakuuta 2008

FINANSSIKRIISI, KUNTAVAALIT JA PERUSPALVELUT

Maailmanlaajuinen finanssikriisi paljastaa selkeästi vallitsevan talousjärjestelmän luonteen. Nykyiseen valtiokapitalismiin liittyy olennaisesti voittojen yksityistäminen sekä toisaalta riskien ja tappioiden sosialisointi. Tavalliset veronmaksajat joutuvat nytkin ottamaan kontolleen Wall Streetin uhkarohkeiden ja ahneiden pankkiirien aiheuttaman katastrofin tähtitieteelliset kustannukset.

Kriisin vaikutukset ulottuvat myös meille. Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen on todennut, että kansainvälisen finanssikriisin seurauksena julkisia menoja on ehkä leikattava parin kolmen vuoden kuluttua.

Kataisen näkemys ei yllätä. Onhan esimerkiksi kuntien valtionosuuksia supistettu jo viimeiset 15-20 vuotta, riippumatta hallituksessa istuvista puolueista tai kansantalouden ennätysmäisestä kasvusta. Nyt Wall Streetin pankkiirien aiheuttamasta katastrofista on tulossa veruke heikentää, yksityistää ja ulkoistaa terveydenhuoltoa ja muita hyvinvointipalveluja entisestään.

Kokoomus on naamioitunut vaalien alla työväenpuolueeksi ja hyvinvointipalveluiden puolustajaksi. Rehellisempää olisi puhua avoimesti tulevista peruspalveluiden leikkauksista ja heikennyksistä. Näistä puhumalla ei vain taitaisi tulla vaalivoittoa.

Yleinen hokema on, että vaalit voitetaan poliittisessa keskustassa. Hokema ei pidä paikkaansa; vaalit voitetaan vasemmalla, johon kaikki puolueet hakeutuvat vaalien alla. Toinen asia on näiden puolueiden yllättävän punertumisen uskottavuus.

Vaalien alla kannattaa olla tarkkana, huiputtajia on liikkeellä. Kannattaa tarkistaa esimerkiksi valtuustoissa istuvien ehdokkaiden viime kuntavaalien jälkeinen äänestyskäyttäyminen. Saattaa olla, että paljastuu tiettyjä ristiriitaisuuksia puheiden ja tekojen välillä.

maanantai 29. syyskuuta 2008

KOKOOMUS KÄY MIELIKUVAKAMPANJAA

Kokoomuksen taktiikkana kuntavaaleissa näyttää olevan konkretian välttäminen sekä pitäytyminen mielikuvatasolla. Puolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen totesi kuntien tilanteesta, että valtionosuuksia ei voida aina vain kasvattaa, vaan "kunnissa on käärittävä hihat".

Kauhajoen tapahtumien jälkimainingeissa Katainen puolestaan vaati "välittämisen ryhtiliikettä".

Kommentit ovat tyhjää sanahelinää. Katainen ei lupaa lisää rahaa nuorten mielenterveyspalveluihin tai kouluterveydenhuoltoon, jota ei ole nostettu laman jälkeisen alasajon jälkeen entiselle tasolle vaikka Suomi on rikkaampi kuin koskaan ennen. Valtiovarainministeri ei myöskään kannata aseiden saatavuuden jyrkkää rajoittamista.

Hihojen käärimisellä kokoomuksen puheenjohtaja vihjaa, että kunnissa tarvitaan yhä edelleen lisätehostamista. Hän ei kuitenkaan täsmentänyt, keitä säästöjen puristuksissa kamppailevia kuntien työntekijöitä vaatimus koskee.

Kuntien valtionosuudet ovat jääneet suhteellisesti selvästi jälkeen yleisestä kansantalouden kasvusta. Tämä on ollut tietoista politiikkaa, jolla on pyritty uusliberalismin oppien mukaisesti supistamaan julkista sektoria.

Kataisen väite, jonka mukaan kuntien valtionosuuksia ei voitaisi kasvattaa, ei pidä paikkaansa. Kyse on poliittisesta arvovalinnasta. Halutaanko julkiset palvelut turvata, vai pyritäänkö niiden yksityistämiseen ja ulkoistamiseen?

torstai 11. syyskuuta 2008

MARTTI AHTISAARI HARHAPOLUILLA

Suomen ex-presidentti Martti Ahtisaari on puhunut jälleen joutavia. Ahtisaari analysoi Helsingin Sanomissa (10.9.) Georgian kriisiä ja Venäjää.

Siteeraus (Ahtisaari pohtii oliko Venäjä pettynyt siihen ettei kansainvälinen yhteisö kuunnellut sen näkemyksiä mm. Kosovon kysymyksessä):

"Jos kokee, että ei kuunnella,täytyy pohtia, mistä se mahdollisesti johtuu. Ei ole minkään suurvallan tapa käyttäytyä, kuten nyt tehtiin Georgiassa. Jos on koettu, että esimerkiksi 90-luvulla kärsittiin huonosta kohtelusta, on monenlaisia käyttäytymistapoja. Voihan lähteä esimerkiksi rakentamaan demokratiaa omassa maassaan".

Lisäksi Ahtisaari toteaa, että Venäjän uusi voimapolitiikka on "lähinnä vahingollista sille itselleen". Hän myös toteaa, kuten professori Lauri Hannikainen (HS 9.9.), että Kosovoa ei voi millään lailla verrata Etelä-Ossetian tai Abhasian tilanteeseen.

Ahtisaaren "analyysistä" puuttuu Hannikaisen tavoin kokonaan Georgian rooli sodan aloittajana. Kannattaa huomata, että Ahtisaaren näkemykset vastaavat totuttuun tapaan pilkulleen Washingtonin näkemyksiä. Mitä Hesariin tulee, niin tuntuu siltä, että se on viime päivinä tehostanut historian uudelleenkirjoittamisen missiotaan (eilen Hannikainen, tänään Ahtisaari).

Käsittämätön oli myös Ahtisaaren kommentti, jonka mukaan "Venäjällä olisi tuskin mitään sitä vastaan, jos Suomi päättäisi liittyä sotilasliitto Natoon". Liittymisen perusteluksi hän esittää: "Sillä lailla pääsemme eroon suomettumiskeskustelusta maailmalla". Hän jatkaa: "Luulisi, että Venäjällä on intressi auttaa naapurina ja ystävänä".

Ensiksi on kysyttävä, mille vuosikymmenelle Ahtisaari on jämähtänyt? Onko kenelläkään muulla kuin Ahtisaarella havaintoja "maailmalla käytävästä suomettumiskeskustelusta"?? Entäpä sitten: "Venäjällä on intressi auttaa naapurina ja ystävänä (Suomea pääsemään eroon suomettumiskeskustelusta maailmalla)"??

En voi ymmärtää, mitä ihmeen intressiä nyky-Venäjällä olisi auttaa Suomea pääsemään irti Ahtisaaren virtuaalimaailmassa käytävästä "suomettumiskeskustelusta", vieläpä Suomen Natoon liittymisen avulla!!

Historian uudelleenkirjoittamisen missio yhdistyy Helsingin Sanomissa Nato-missioon. Kumpikaan tuskin ainakaan heikkenee lähiaikoina. Täytyy olla valppaana, vaikka varsinaiset sotatoimet ovatkin ohi Kaukasuksella.

tiistai 9. syyskuuta 2008

PROFESSORI KIISTÄÄ KANSANMURHAN ETELÄ-OSSETIASSA

Lauri Hannikainen, kansainvälisen oikeuden professori Turun yliopistosta, kirjoittaa Helsingin Sanomien vieraskynässä (9.9.) Georgian kriisistä.

Hän kiistää Venäjän perustelut (kansanmurhan estäminen, omien kansalaisten suojelu) Etelä-Ossetiaan tunkeutumiselle: "Venäjän perustelut ovat kestämättömiä, sillä Etelä-Ossetiassa ei tapahtunut kansanmurhaa, eikä valtiolla ole oikeutta tunkeutua asevoimin toiseen valtioon omien kansalaistensa suojelemiseksi". (vahvennus T.L.)

Georgia hyökkäsi 7.8. Etelä-Ossetiaan, ja pääkaupunki Tshinvalin muutamia tunteja kestäneiden hellittämättömien pommitusten jälkeen (mm. sairaalat, yliopisto, asuintalot jne.) kuolonuhreja oli suurimpien arvioiden mukaan jopa 2000, joka tapauksessa vähintään 1600. Hannikaisen luulisi olevan tästä tietoinen, ja jos ei ole, hän ei ole tehtävässään pätevä.

Hannikainen sanoo kuitenkin, että kansanmurhaa ei tapahtunut. Mielestäni tämä on holokaustin kiistämistä pienessä mittakaavassa. On lisäksi melkoista jeesustelua sanoa nykyisessä maailmanpolitiikan tilanteessa ja historian valossa, ettei valtiolla ole oikeutta tunkeutua asevoimin toiseen valtioon omien kansalaistensa suojelemiseksi.

Öljyintressien suojelemiseksi saa sen sijaan tehdä mitä tahansa, vaikkapa tappaa miljoona ihmistä kuten Irakissa. Kommunistisen hallinnon kaatamiseksi saa puolestaan tappaa ilman seuraamuksia kolme miljoonaa ihmistä (Vietnam).

Entäpä Hannikaisen Etelä-Ossetiaan vertaama Kosovo, jossa suurimmat kauheudet alkoivat – toisin kuin Hannikainen väittää - vasta Naton pommituksista? Milloin näihin tapauksiin puututaan kansainvälisen oikeuden törkeinä rikkomuksina? Saamme todennäköisesti odottaa pitkään.

Mihin Suomessa tarvitaan kansainvälisen oikeuden vääristelyä, kun sen korkein asiantuntemus on tätä tasoa?

torstai 4. syyskuuta 2008

GEORGIA, DEMOKRATIAN MALLIOPPILAS?

Helsingin Sanomien ulkomaan osion etusivu julistaa (3.9.): "USA:ssa Georgiaa pidetään demokratian mallioppilaana".

Suomalaista mediaa seuraamalla ei tietäisi, että Mihail Saakashvili on diktatorinen johtaja, joka muun muassa on sulkenut vastustajiensa tiedotusvälineitä. Georgiassa syyllistyttiin edellisten vaalien alla myös opposition edustajien pahoinpitelyihin. Maailmalla näitä asioita käsiteltiin jopa valtamedian toimesta jonkin verran.

Meillä tästä ei hiiskuta mitään. Päinvastoin ylläpidetään mielikuvaa Georgiasta taistelemassa "vapauden ja demokratian puolesta" Venäjää vastaan. Hesarin vieraskynässä (2.9.) Arkadi Moses (Ulkopoliittinen instituutti) sanoi asiasta yhden sivulauseen verran mahdollisimman häveliäästi: "...Georgian presidentin Mihail Saakashvilin demokraattinen uskottavuus on jättänyt paljon toivomisen varaa". Siinä kaikki.

Se, että Georgiaa pidetään USA:ssa demokratian mallioppilaana, kertoo yleisemminkin vallitsevasta demokratiakäsityksestä. Tätä samaa demokratiaa levitetään parhaillaan myös Irakiin, aivan kuten aiemmin Vietnamiin tai vaikkapa Chileen vuonna 1973, jossa kansa ei ymmärtänyt valita vaaleissa oikein. USA palauttikin maahan demokratian istuttamalla sen johtoon sotilasdiktaattorin ja hirmuhallitsijan, Augusto Pinochetin.

Arkadi Moses muuten totesi samassa Hesarin jutussa, että lännen ideologiana on "levittää demokratiaa". Hän oli ilmeisesti vakavissaan, onhan hän sentään maamme ulkopoliittisen asiantuntemuksen kehdon, Ulkopoliittisen instituutin, tutkija.

tiistai 2. syyskuuta 2008

PRESIDENTTI ISOJEN POIKIEN TIELLÄ

Äänestysaktiivisuus on laskenut Suomessa viimeisen parinkymmenen vuoden aikana melko tasaisesti samaa tahtia uusliberalismin voittokulun kanssa. Demokratia on kaventunut hälyttävästi. Kansalaisten vaikutusmahdollisuudet ovat vähentyneet, kun talouselämä ja pääoma ovat kaapanneet yhteiskunnallisen aloitteen itselleen.

Poikkeuksena laskevaan äänestysintoon ovat presidentinvaalit. Ne jaksavat yhä sytyttää ihmisiä äänestämään lähes entiseen malliin. Ei siten ole ihme, että presidentti-instituutiota vastaan on viime aikoina hyökätty voimakkaasti.

Valtamedia huutaa yhdessä kuorossa presidentin valtaoikeuksien kaventamisen puolesta. Perusteluna on käytetty muun muassa sitä, että nykyinen presidentti on kehdannut käyttää hänelle kuuluvaa valtaa esimerkiksi nimitysasioissa ja ulkopolitiikan johdossa, viimeksi EU:n Georgia-hätäkokouksessa.

Suosionsa sitkeästi säilyttänyt presidentti-instituutio on piikki lihassa Suomen Nato-intoilijoille ja muille lännettäjille. Kansalaisten enemmistön kantoja esimerkiksi Nato-asiassa myötäilevä nykyinen presidentti pitää sysätä syrjään, kun isot pojat (Stubb, Häkämies jne.) alkavat huseerata Suomea USA:n vasalliksi Natoon kansalaismielipiteestä vähääkään välittämättä.

keskiviikko 13. elokuuta 2008

VALTAMEDIA VÄÄRISTELEE ETELÄ-OSSETIAN TAPAHTUMIA

Etelä-Ossetian tapahtumia ympäröi valtaisa propaganda- ja disinformaatiokampanja. Suomessa ainakin Helsingin Sanomat sekä tärkeimmät tv-kanavat ovat tässä mukana.

Valtamedia esittää Venäjän tarinan konnana. Tämä on tietenkin luontevaa jatkoa jo pitkään käynnissä olleelle Venäjän mustamaalauskampanjalle. Sodan aloitti kuitenkin Georgia hyökkäämällä Etelä-Ossetiaan. Nato ja USA olivat tietoisia hyökkäyksestä etukäteen. Georgia oli jopa pitänyt yhteiset sotaharjoitukset USA:n kanssa, jotka päättyivät vain viikkoa ennen hyökkäystä.

Georgian hyökkäys aiheutti valtaosan sodan siviiliuhreista. BBC:n mukaan uhreja oli vähintään 1 400 henkeä, Venäjän mukaan jopa 2000. Arviot Venäjän ilmahyökkäysten siviiliuhreista vaihtelevat 82 ja noin 130 hengen välillä.

Sodalla on yhteys laajempaan Lähi-Idän ja Keski-Aasian tilanteeseen, johon liittyvät alueen luonnonvarojen ja öljyputkien hallinta. Nato ja USA pyrkivät heikentämään Venäjän vaikutusvaltaa näillä strategisesti tärkeillä alueilla.

Georgian ja Venäjän konfliktia tullaan hyödyntämään (ja on jo hyödynnetty) Helsingin Sanomien johtamassa kampanjassa Suomen Nato-jäsenyyden puolesta. Venäjällä pelottelu on entistä helpompaa - tosiasioista ei ole niin väliä. Kirjoittelu Hesarissa on paikoin ala-arvoista, kuten tänään (ke 13.8.) Heikki Aittokosken kolumnissa.

Aittokoski yhdistelee asioita summittaisesti, kun hän vertaa Josif Stalinin toimintaa ja tämän hetkistä Georgian ja Venäjän konfliktia toisiinsa. Lisäksi hän toteaa, että Venäjän voimankäyttö on suhteetonta. Aittokoski jättää tietenkin mainitsematta, että valtaosan siviiliuhreista aiheutti Georgia omalla hyökkäyksellään.

Propaganda tihenee, mutta kannattaa olla valppaana ja seurata valtamedian vastapainoksi vaihtoehtoisia tiedonvälityskanavia esimerkiksi internetissä.

keskiviikko 6. elokuuta 2008

PALJON MELUA SUOMETTUMISESTA

Kirjailija Sofi Oksasen peruuntuneesta Pietarin matkasta on noussut valtava kohu. Asiaa pidetään ainakin Helsingin Sanomissa (6.8.) merkkinä uudesta suomettumisesta.

Oksanen on itse "pöyristynyt" asiasta. Hänen mielestään taustalla on Viron ja Venäjän suhteiden nykyinen tila. Näin varmasti onkin.

Jostain syystä HS ottaa asiaan kantaa erittäin yksipuolisesti. Kulttuurisivujen jutussa ei mainita lainkaan maiden huonojen suhteiden taustoja Venäjän näkökulmasta.

Venäläisten asema Virossa on sietämätön. Viro, EU:n jäsenmaa, rikkoo tietoisesti venäläisten ihmisoikeuksia. Tästä ei Hesari hiisku sanaakaan, vaan jutun ainoa konna on Venäjä. Ja tietysti suomalaiset suomettuneet poliitikot ja virkamiehet.

Mielestäni Viron venäläisten kohtelusta vaikeneminen, jos mikä, on "uutta suomettumista".

ÄÄRIMMILLEEN POLITISOIDUT OLYMPIALAISET

Propaganda Kiinan olympialaisten lähestyessä kiihtyy entisestään. Lähes kaikki uutiset Pekingin kisojen ympärillä ovat poliittisesti värittyneitä.

Tekipä Kiina mitä tahansa, aina se on väärin. Milloin turvatoimet ovat liian tiukkoja, milloin liian löysiä. Äskettäinen terrori-isku vaimensi hetkeksi kritiikin liian tiukkoja turvajärjestelyjä kohtaan.

Suomenkin pääministeriä vaaditaan luennoimaan Kiinan johtajille ihmisoikeuksista kisojen yhteydessä. Miten tähän pystyy sellaisen maan pääministeri, jossa vanhukset jätetään usein heitteille ja jossa leipäjonot ovat muuttuneet pysyväksi ilmiöksi?

Kaikkien niiden tahojen, jotka aikovat esitelmöidä Kiinalle ihmisoikeuksista, kannattaisi ensin vilkaista peiliin. Kannattaisi katsoa, onko oma tontti hoidettu siten, että kantti riittää ihmisoikeuksista luennoimiseen ulkopuolisille.

Kiinan vastaisessa olympiapropagandassa on selvästi kyse suurten maailmanvaltojen välisestä kilpailusta, jossa kaikki keinot ovat näemmä sallittuja.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

PAHIMMAT SOTARIKOLLISET YHÄ VAPAANA

Radovan Karadzic pidätettiin maanantai-iltana Belgradissa. Helsingin Sanomien mukaan (23.7.) Srebrenicasta tuli "toisen maailmansodan jälkeisen Euroopan suurimman joukkomurhan näyttämö".

HS:n toimittajilta on näköjään päässyt unohtumaan Naton vuoden 1999 Kosovon pommitukset. Uhrimäärältään ne vieläpä ylittävät Srebrenican. Mutta nehän olivatkin "humanitaarisia pommituksia", ainakin virallisen propagandan mukaan. Samaisessa propagandassa serbejä on järjestelmällisesti demonisoitu.

Karadzicin jälkeen jäämme odottamaan, milloin maailman pahimmat sotarikolliset, kuten George W. Bush, Dick Cheney ja Tony Blair, joutuvat oikeuden eteen.

Karadzicin pidätystä koskevissa virallisissa kommenteissa vain Venäjä esitti aiheellisen epäilyksen Haagin tuomioistuimen puolueellisuudesta. Miten muutoin kuin puolueellisuudella on selitettävissä se, että Kosovon pommittajia ei ole saatettu Haagin tuomioistuimeen?

Jugoslavian sisällissodissa tapahtui varmasti paljon kauheuksia. Serbit eivät kuitenkaan ole yksin syyllisiä niihin.

perjantai 18. heinäkuuta 2008

VAIHTOEHDOTTOMUUS ROMAHDUTTANUT ÄÄNESTYSAKTIIVISUUDEN

Vuoden 1980 kunnallisvaalien äänestysprosentti oli 78,1. Vuonna 2000 vastaava luku oli enää 55,9, jonka jälkeen äänestysprosentti on hivenen noussut. Muissakin vaaleissa (paitsi presidentinvaaleissa) äänestysaktiivisuus on laskenut. Mitä meillä on tapahtunut vuoden 1980 jälkeen sellaista, joka on aiheuttanut äänestysinnon näin rajun romahduksen?

Urho Kekkosen valtakausi päättyi, pääomamarkkinat vapautettiin ja otettiin suunta vahvasti kohti länttä ja Euroopan yhteisöä. 1990-luvun alun laman jälkeen istutettiin maahamme uusliberalistinen politiikka Paavo Lipposen sateenkaarihallitusten toimesta. Tätä linjaa ovat Matti Vanhasen hallitukset jatkaneet.

Näiden hallitusten politiikan seurauksena rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet. Leipäjonot ovat muuttuneet arkipäiväiseksi osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Suomalaisille on iskostettu päähän, että tälle politiikalle ei ole vaihtoehtoa, koska elämme globalisaation paineissa.

Äänestysaktiivisuuden lasku on suoraa seurausta siitä valheellisesta väittämästä, että vaihtoehtoa nykyiselle politiikalle ei ole. Miksi kannattaisi äänestää, jos vaihtoehtoa ei ole?

Todellisuudessa niin kauan kuin on elämää, on myös vaihtoehtoja. Lait ja sopimukset ovat ihmisen luomuksia; ihminen voi myös purkaa ne.

KAVERIHINTAISEN PUUN AIKA ON OHI

Presidentti Tarja Halonen huomautti aivan oikein, että Suomessa ei voida enää luottaa kaverihintaisen energian ja puun saantiin (SuomiAreena 17.7.).

Venäjästä on pyritty tekemään puutulliasiassa tarinan konnaa, vaikka sen kaavailemat maksut ovat maailman mitassa melko tavallisia.

Miksi Venäjä möisi Suomelle puuta poikkeuksellisen edullisesti? Tekisikö Suomi vastaavassa tilanteessa näin?

torstai 17. heinäkuuta 2008

"HYVÄÄ PATAA" USA:N KANSSA

Ulkoministeri Alexander Stubb totesi Yhdysvaltojen vierailullaan, että maailman ainoan todellisen suurvallan kanssa kannattaa olla "hyvää pataa" (Nelosen uutiset 17.7.).

Aiemmin ajateltiin, että myös toisen suurvallan eli Neuvostoliiton kanssa kannatti olla hyvissä väleissä. Neuvostoliiton hajottua alkoi kuitenkin valtaisa, jälkiviisaudella kyllästetty kampanja "suomettumisen" aikaa vastaan. Siitä lähtien on tuomittu jyrkästi "rähmällään olo" itänaapurin edessä.

Stubb on arvioitu Suomen kaikkien aikojen USA-myönteisimmäksi ulkoministeriksi. Omien sanojensa mukaan hän on myös Euroopan unionin USA-myönteisin ulkoministeri.

Pari vuosikymmentä pitää ilmeisesti vierähtää ennen kuin tajutaan, että nykyinen ulkopolitiikkamme ei ole juuri muuta kuin kritiikitöntä rähmälläänoloa ainoan suurvallan edessä.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

NESTLE VASTUUSEEN (JA YHÄ EDELLEEN BOIKOTTIIN)

Elintarvikejätti Nestle markkinoi 1970-luvulla äidinmaidonvastikettaan kehitysmaihin "parempana vaihtoehtona äidinmaidolle". Lukuisat äidit luopuivat imetyksestä ja juottivat likaiseen veteen sekoitettua vastiketta vauvoilleen (HS, sivu D1 16.7.).

Noin kolme miljoonaa vauvaa kuoli pulloruokinnan aiheuttamiin sairauksiin ja aliravitsemukseen. Arvostelijoiden mukaan Nestle oli tietoinen toimintansa seurauksista kehitysmaissa. Tästä huolimatta yhtiö jatkoi äidinmaidonvastikkeensa agressiivista markkinointia.

Yhtiön toimet täyttävät kansanmurhan tunnusmerkit. Erityisen törkeäksi toiminnan tekee se, että kohteena olivat vauvat. Nestle on edelleen näkyvä toimija sekä kehitysmaissa että kehittyneissä maissa. Säädöksistä johtuen toiminnasta on tullut enemmän piilomainonnan luonteista.

Unicefin arvion mukaan vuosittain säästettäisiin 1,3 miljoonan vauvan henki, jos niille annettaisiin pelkkää rintamaitoa.

Milloin Nestle joutuu vastuuseen toimistaan kehitysmaissa? Natsi-Saksan vastaavaa toimintaa kutsuttiin holokaustiksi ja kansanmurhaksi.

maanantai 14. heinäkuuta 2008

JÄITÄ HATTUUN YLIOPISTOUUDISTUKSESSA

Amerikkalainen professori James H. Mittelman varoittaa Suomea omaksumasta kritiikittömästi Yhdysvaltojen yliopistojen yhtiömallia ja liikkeenjohtoajattelua (HS Vieraskynä 14.6.). Mittelmanin mukaan opiskelijoiden muuttuminen maksaviksi asiakkaiksi saa perinteisen "tietoa tiedon itsensä vuoksi"-ajattelun näyttämään vanhanaikaiselta ja jopa naiivilta.

Mittelman toteaa, kuinka uusissa organisaatiomalleissa palkkakuilut ovat kasvaneet huikeasti yliopistojen sisällä. Joissakin yliopistoissa johto on päässyt miljoonan dollarin rajapyykin paremmalle puolelle. Tämäkö on Suomenkin huippuyliopistohankkeen eräs taustamotivaattori?

Myös Suomessa on esitetty runsaasti arvostelua huippuyliopistohanketta ja yliopistouudistusta kohtaan. Virkamiehet ja poliitikot ovat vastanneet kritiikkiin toistamalla tuttua nykyliturgiaa innovaatioista, tuottavuudesta, huippuosaajista jne.

Suomen poliittinen eliitti hakkaa päätään jääräpäisesti seinään kaikesta esitetystä kritiikistä huolimatta. Toivottavasti professori Mittelmanin varoitukset saavat päättäjät vihdoin heräämään. Yhdysvaltojen toimintamallien kritiikitön kopiointi voi johtaa onnettomiin tuloksiin.

MIKSI TODELLISEEN RAUHANHÄIRINTÄÄN EI PUUTUTA?

Suomessa on jaksettu taivastella Helsingin kaduille ilmaantuneita kerjääviä romaneja. Heitä on Suomessa tiettävästi huikeat sata henkeä. Ilmeisesti kerjääjät häiritsevät hyvin toimeentulevan keskiluokan shoppailurauhaa muistuttamalla köyhyydestä.

Asuin Lontoossa 1993-1996. Tuolloin näin päivittäin lukemattomia kerjäläisiä, joista enemmistö oli syntyperäisiä englantilaisia. Näistä tuhansista kerjäläisistä ja asunnottomista monet asuivat kaduilla pahvilaatikoissa.

Laki antaa Suomessa mahdollisuuden puuttua häiritsevään kerjäämiseen kuten pakkokaupusteluun. Mutta miksi lainsäätäjä ei puutu todella häiritseviin kaupustelumuotoihin, kuten puhelimitse tapahtuvaan suoramarkkinointiin? Miksi asiasta ei käydä samanlaista keskustelua kuin romanien kerjäämisestä, vaikka syytä olisi moninkertaisesti enemmän?

Minua ainakin häiritsevät jatkuvat kaupustelupuhelut milloin mistäkin lehdestä tai firmasta erittäin paljon. Usein koen myyntipuhelut suoranaisena terrorisointina. Puhelinmyynti saa puolustuskyvyttömämmät väestöryhmät kuten vanhukset varmaankin tehokkaasti pyydykseensä.

Kuka puolustaa näiden ihmisten oikeuksia agressiivisia puhelinmyyntifirmoja vastaan? Kaiken lisäksi on paljastunut, että myyjiä on huiputettu tekemään työtä monissa tapauksissa lähes palkatta.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

ETELÄ-KOREAN MIELENOSOITUKSET

Etelä-Korean poliisi tukahdutti 29.kesäkuuta rauhanomaisen kynttilämielenosoituksen Soulissa, jolla vastustettiin amerikkalaisen lihan tuonnin rajoitusten poistoa. Noin 300 mielenosoittajaa loukkaantui vakavasti.

Ylen radiouutisissa kerrottiin eilen, että uutta lauantai-illan mielenosoitusta vastaan on asetettu 20 000 mellakkapoliisia. Tämän päivän tietojen mukaan mielenosoitukseen osallistui eilen illalla noin 50 000 ihmistä.

Yhteenottoja ei tiettävästi sattunut. Mielenosoituksessa vastustettiin samalla presidentti Lee Myung-bakin aikeita yksityistää valtionyhtiöitä.

Lyhyttä Ylen radiouutista lukuunottamatta tapahtumista ei juuri ole hiiskuttu. Hesarissa ei tänään (6.7.) ollut aiheesta sanaakaan. Jokainen voi kuvitella, minkälaisen kansainvälisen reaktion vastaavat tapahtumat Pohjois-Korean puolella aiheuttaisivat.

torstai 3. heinäkuuta 2008

OBAMA, IRAN JA MUUTOKSEN MAHDOLLISUUDET

Uutisissa on viime päivinä kerrottu yhä kohoavasta raakaöljyn hinnasta. Erääksi syyksi on mainittu lännen ja Iranin suhteiden kiristymisen aiheuttama hermostuneisuus markkinoilla. Hyökkäyksestä Iraniin on ollut viitteitä jo pitkään, mutta koska valtamediassakin on toistuvasti mainittu asiasta, täytynee jotain "sisäpiiritietoa" olla liikkeellä.

Ylen välittämässä uutisessa väläytettiin, että (Israelin/USA:n) isku Iraniin tapahtuisi heti uuden presidentin astuttua virkaansa USA:ssa. Mikäli Barack Obama valitaan presidentiksi ja isku todella tapahtuisi, valuisi kaikkinaisten haaveilijoiden optimismi "uudesta alusta" Lähi-Idän hiekkaan.

Itse en ole taipuvainen uskomaan mihinkään olennaiseen muutokseen USA:n politiikassa. Suomessakin monet ilmeisesti kuvittelevat, että mikäli Obama valitaan, koittaa Euroopan ja USA:n suhteissa uudet ruusuiset ajat. Näiden kuvitelmien mukaan Obama toteuttaa sosiaalisempaa sisäpolitiikkaa ja sovittelevampaa ulkopolitiikkaa.

Tosiasia kuitenkin on, että talouselämän edut sanelevat pitkälti USA:n politiikan. Presidentti on lähinnä toimeenpanevassa roolissa; saavathan molempien puolueiden ehdokkaat kampanjarahoituksensa pitkälti Wall Streetin rahapiireistä. Todellisia muutoksia tapahtuu vain, mikäli kansalaiset lähtevät joukkovoimalla niitä vaatimaan eliitin etua ajavalta hallinnolta.

KUNNAT UUSLIBERALISMIN PAKKOPAIDASSA

Pello ja Hartola ovat uusia valtiovarainministeriön nimeämiä "kriisikuntia". Ne joutuvat valtion erityistarkkailuun ja niiden on aloitettava talouksiensa tervehdyttäminen yhteistyössä valtion kanssa. Hartolan kunnanjohtaja Raija Peltonen päivitteli, että kaikki mahdolliset säästökohteet on jo etsitty viimeisen kymmenen vuoden aikana. Hän peräsi valtion vastuuta peruspalveluiden rahoituksessa, ja arvosteli valtion politiikkaa, joka jakaa kuntia hyvin toimeentuleviin ja kriisikuntiin.

Uusliberalismin toimeenpano on Suomessa sysätty erityisesti kuntatasolle. Käynnissä on valtaisa kunta- ja palvelurakenneuudistus, jolla luodaan suuria kuntayksiköitä palveluiden ulkoistamisen ja yksityistämisen tarpeisiin. Nimeämällä kuntia "kriisikunniksi" valtiovalta osaltaan vauhdittaa kuntaliitosten toteuttamista.

Valtion rahoitusosuutta kuntien menoista on alennettu selvästi viimeisen vajaan kahdenkymmenen vuoden aikana. Samaan aikaan valtiolla on otsaa syyllistää kuntia huonosta taloustilanteesta, ja pakottaa ne talouden tervehdyttämisohjelmiin, jotka kurjistavat tilannetta entisestään.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

ULTRA-UUSLIBERALISMIA JA VALTIOVETOISUUTTA

Uusliberalistista politiikkaa on toteutettu puhtaimmillaan ja karmeimmillaan köyhissä, puolustuskyvyttömissä maissa Latinalaisesta Amerikasta Afrikkaan. Rikkaat länsimaat noudattavat omia pelisääntöjään, koska niiden kansalaiset eivät hyväksyisi niin brutaalia politiikkaa kuin mitä köyhemmät maat ovat joutuneet noudattamaan.

Latinalaisessa Amerikassa tavalliset kansalaiset ovat saaneet tarpeekseen USA-vetoisesta sanelupolitiikasta, jossa ultra-uusliberalismin työrukkasena on käytetty muun muassa Kansainvälistä valuuttarahastoa IMF:ää. Niinpä maanosaa on viime vuosina pyyhkinyt huomattava "punainen aalto" (Venezuelassa, Boliviassa, Nicaraguassa, Ecuadorissa jne.).

Ne maat, jotka eivät joudu noudattamaan ultra-uusliberalismia, menestyvät yleisesti ottaen taloudellisesti paremmin kuin puhdasoppisuuteen pakotetut maat. Katso vaikka Kiinan tai Venäjän tilannetta. Juuri ne maat, joita länsi moittii esimerkiksi valtion roolin vahvuudesta, menestyvät hyvin.

Rikkaat länsimaatkaan eivät siis itsekään noudata uusliberalismia puhtaimmillaan, vaan niiden talous on valtiovetoista monella tapaa - ja ne menestyvät hyvin taloudellisesti. Ajatellaan vaikka USA:n sotateollisuuden merkitystä koko maan taloudelle. Entä miten istuvat vapaan kilpailun ja markkinatalouden ideaan valtion varoin maksettavat massiiviset tutkimus- ja tuotekehitystuet yrityksille?

Kännykkäjätti Nokia sai Bochumin tehtaansa toimintaan huomattavaa avustusta paikalliselta osavaltiolta. Tämän tuen takaisinmaksusta väännetään parhaillaan kättä. Tarvitseeko upporikas kansainvälinen pörssiyhtiö todellakin sosiaalitukea saksalaisten veronmaksajien rahoista?

Maatalouspolitiikassa moititaan usein kansallisia tukiaisia. Ongelma on se, että ultra-uusliberalismiin pakotetut maat eivät voi suojata omaa maatalouttaan kuten rikkaat länsimaat. Ratkaisuksi tarjotaan markkinaliberalismin hengessä kansallisten tukien poistamista rikkailta mailta. Eikö olisi kuitenkin parempi tehdä päinvastoin, ja sallia - vastoin ultra-uusliberalismin orjuuttavia periaatteita - oman maatalouden suojaaminen myös köyhille maille?

torstai 26. kesäkuuta 2008

JÄÄRÄPÄISET SUOMALAISET

On tämä Suomen kansa sitten jukuripäistä! Vaikka valtaeliitti ja -media sekä muut arvovaltaiset tahot kuinka yrittävät tolkuttaa asiaansa, kansa se ei vain ota opikseen. Meillehän on jo pitkään taottu päähän, että hyvinvointipalveluihin ei ole varaa, veroja pitää keventää, julkista sektoria pitää supistaa, jne., jne.

Suomen kansa on hallitsijoidensa kanssa täysin eri linjoilla. HS-Gallupin (23.6.) mukaan hallituksen tärkeimmät tavoitteet ovat kansalaisten mielestä:

1. Hyvinvointipalvelujen turvaaminen
2. Köyhyyden ja sosiaalisen eriarvoisuuden vähentäminen.

Suomalaisten melko vasemmistolaiset asenteet näissä kysymyksissä ovat säilyneet muuttumattomina vuodesta toiseen oikeiston vahvasta vyörytyksestä huolimatta. Kansa ei hyväksy sille tyrkytettyä uusliberalismia.

USA:N PRESIDENTINVAALITKO KANSANVALTAA PARHAIMMILLAAN?

Olli Kivinen ylisti USA:n demokratiaa kolumnissaan (HS 17.6.). Kivinen totesi muun muassa, että "maata johtavan presidentin valinta on todellinen kamppailu". Hän jatkoi, että "ehdokkaiden valinta tapahtuu rajussa kilpailussa, ei suljetuissa kamareissa", ja että "demokratia pystyy korjaamaan virheitään".

Kiviseltä jäi mainitsematta, että voidakseen pyrkiä USA:n presidentiksi ehdokkaan täytyy käytännössä olla miljonääri. Varteenotettavaksi kandidaatiksi pääsy edellyttää lisäksi Wall Streetin rahahanojen aukeamista. Viimeistään tämä finanssimaailman "hys hys-raha" panee ehdokkaat miettimään uudestaan radikaaleja ideoitaan ja puheitaan, kuten on nähty Barack Obaman tapauksessa.

Voidaanko USA:n presidentinvaalien yhteydessä tosiaan puhua todellisesta kansanvaltaisesta kamppailusta? Vaaleissa hädin tuskin puolet kansalaisista vaivautuu vaaliuurnille äänestämään kahden liikemaailman intresseistä riippuvaisen puolueen upporikkaan ehdokkaan välillä.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

NIINISTÖN HUOLI JULKISESTA TALOUDESTA

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok) vaatii (HS 18.6) "anteliasta budjettilinjaa kuriin". Hän esittää ajatuksen, jonka mukaan prosentin säästö yhteenlasketuista julkisista menoista toisi noin 800 miljoonan euron säästöt.

Pelkästään rakennusalan pimeän kuittikaupan takia valtio menettää vuosittain satoja miljoonia euroja. Puhumattakaan muusta talousrikollisuudesta. Kumma kyllä porvarit kuten Niinistö eivät koskaan vaadi määrätietoisia toimia näiden ongelmien ratkaisemiseksi.

Porvareille sopii paremmin syyllistää kaikkein heikko-osaisimpia kansalaisia, ja vaatia yhä enemmän leikkauksia, jotka iskevät kipeimmin juuri heihin. Perintöveron alentamisen, korkeimpien tulojen veronkevennysten tai muiden rikkaita suosivien ja julkista taloutta heikentävien toimenpiteiden perumista eivät Niinistö ja muut porvarit sattumoisin myöskään vaadi.

IRLANNIN EU-ÄÄNESTYS JA DEMOKRATIA

Hesarissa kolumnisti toisensa jälkeen on taivastellut, kuinka epädemokraattista ja kohtuutonta on, että pieni Irlannin kansa pääsi torppaamaan koko EU:ta koskevan perussopimuksen (lue: perustuslain). EU-eliitin parissa tosin mietitään kuumeisesti, miten Irlannin äänestystulos voitaisiin jättää huomioimatta.

Kolumnistit tietävät hyvin, että jos muissakin EU-maissa olisi päästetty kansalaiset äänestämään, sopimus olisi kaatunut vieläkin murskaavammin. On hyvä muistaa, että sopimuksen kaatuminen yhdessäkin jäsenmaassa (pitäisi) riittää sen hylkäämiseen.

Epädemokraattista tässä asiassa on ollut se, että ainoastaan Irlanti on päässyt kansanäänestämään Lissabonin sopimuksesta. Kohtuutonta on se, että parlamentti toisensa jälkeen (juuri hiljattain myös Suomen eduskunta) on hyväksynyt sopimuksen, jonka sisällöstä on äärimmäisen vaikea saada selkoa.

tiistai 3. kesäkuuta 2008

STUBBIN TODELLINEN OLEMUS

Rento olemus ja leveä hymy saattavat hämätä jonkin aikaa, mutta todellisuus tulee aina lopulta esiin. Alexander Stubb on viime aikaisilla lausunnoillaan paljastanut kovan oikeistolaisen sisimpänsä.

Rypälepommit kieltävää sopimusta koskevat kommentit, joissa Stubb kaipaili sopimukseen porsaanreikiä ja kiitteli täyskiellon peruuntumista, ovat julmia ja häpeäksi Suomelle. Oikeistolainen militarismi paistaa pepsodent-hymyn takaa kirkkaasti läpi.

Mikä ihme siinä on, että suomalaiset poliitikot hinkuavat niin kiihkeästi huomiota Yhdysvalloilta? Stubb tuskin pysyi housuissaan, kun sai istua samassa lounaspöydässä USA:n ulkoministerin Condoleezza Ricen kanssa Tukholman Irak-kokouksessa.

Stubb kertoikin ensihuumasta toivuttuaan, että hän on "pro-Yhdysvallat". Ei ihme, että minkäänlaista kritiikkiä Irakin tai Afganistanin sotien, Guantanamon vankileirin tai minkään muunkaan johdosta ei uuden ulkoministerimme suusta kuultu.

maanantai 26. toukokuuta 2008

IHMISKAUPPAA SUOMESSA

Eilen (su 25.4.2008) Ylen tv ykkösellä esitetty dokumentti antoi järkyttävän kuvan vierasmaalaisen työvoiman hyväksikäytöstä maassamme. Toimintaa luonnehdittiin jopa ihmiskaupaksi. Parin euron tuntipalkalla rakennustyömailla työskentelevät ulkomaalaiset nukkuvat usean hengen parakeissa ja tekevät pitkää päivää.

Ohjelmassa viranomainen kertoi, että eräs työnantaja maksoi 300 euroa vuokraa kaksiosta, johon hän oli majoittanut neljä työntekijää. Työnantaja peri näistä jokaiselta 600 euroa vuokraa. Maalaisjärjellä luulisi, että kyseessä on törkeä kiskonta.

Voi vain ihmetellä, miksi Suomen viranomaiset eivät puutu lujalla kädellä tällaisiin törkeyksiin. Kenen intressejä tässä suojellaan? Miten on mahdollista, että rakennusprojektien kustannukset vain kohoavat kaiken aikaa, vaikka ulkomaiset työntekijät tekevät töitä puoli-ilmaiseksi?

Ohjelmassa vilahti myös Olkiluodon ydinvoimalatyömaa, jossa halpatyövoimaa on niin ikään käytetty. Kuka muistaa enää mahtailevia työllistämislupauksia, joilla uutta ydinvoimalaa aikanaan puolusteltiin?

perjantai 23. toukokuuta 2008

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITON TEESIT

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa samat edut kuin tupossa, mutta ilman tupoa. Uskomatonta ylimielisyyttä ja röyhkeyttä osoitti Antti Herlinin kommentti, että ammattiliittojen on nyt valvottava, etteivät palkankorotukset pääse nousemaan liian korkeiksi.

Suomi on ehkä ainoa maa maailmassa, jossa ammattiliittojen tehtävänä on torjua palkankorotuksia. Hälytyskellojen pitäisi soida, ja kovaa.

EK myös ilmoitti kokouksessaan, että Suomi amerikkalaistuu jatkossa yhä enemmän. Tuliko tämä jollekin yllätyksenä?

tiistai 20. toukokuuta 2008

KETKÄ HALLITSEVATKAAN SUOMEA?

Mediassa on toistettu toistamasta päästyään, että Venäjää hallitsee yksinvaltaisesti Yhtenäinen Venäjä.

Mutta entäpä Suomi? Suomea hallitsee Yhtenäinen Suo...ei vaan Kehittyvien maakuntien Suomi ry.

HISTORIAN LOPPU JA MUUTA HÖLYNPÖLYÄ

Francis Fukuyaman lanseeraama "historian loppu" on osoittautunut Aku Ankka-tasoiseksi hölynpölyksi. Paljoa häikäisevämpään ajatteluun ei yllä tunnettu amerikkalainen uuskonservatiivi Robert Kagan.

Hän puhuu tuoreessa kirjassaan "Venäjän ja Kiinan aiheuttamasta haasteesta". Haasteesta kenelle? Maailman superrikkaille? Amerikkalaiselle keskiluokalle? Suomelle?

Kaganin kaltaiset ihmiset ajattelevat, että USA:lla on luonnollinen, lähes jumalallinen oikeus hallita maailmaa. Niinpä kaikki, mitä USA tekee, on luonnostaan hyvää: Hyökkäys Irakiin ja Afganistaniin, aiemmin Vietnamiin jne.

Tästä näkökulmasta on selvää, että Venäjä ja Kiina ovat "haasteita" - haasteita nykyiselle, Kaganin ja muiden mielestä luonnonlain omaiselle USA:n maailmanvallalle.

Kannattaa kuitenkin yrittää nähdä maailma hieman laajemmasta näkökulmasta. Voisi esimerkiksi ajatella, että USA on haaste Latinalaiselle Amerikalle, ja vieläpä mitä suurimmassa määrin - siksi paljon on Pohjois-Amerikan supervalta terrorisoinut eteläisiä naapureitaan.

Tällainen on kaganilaisille tietenkin täysin ulkoavaruuden puhetta. Heidän maailmankatsomuksensa lähtee siitä, että USA omistaa maailman. Kaganilaisia on muuten Suomessakin, vieläpä aivan johtotasolla.

Miten muuten on selitettävissä jatkuva pyrkimys USA:n mielistelyyn, esimerkiksi intoon lähteä sen sotaretkiin mukaan?

tiistai 13. toukokuuta 2008

TURKKI JA LÄNTINEN KAKSINAISMORALISMI

Turkin ulkoministeri Ali Babacan ilmoitti Suomen vierailullaan, että Turkki, EU:n jäsenkandidaatti ja merkittävä Naton jäsenmaa ja USA:n liittolainen, jatkaa iskujaan Pohjois-Irakiin, kunnes kurdien PKK-järjestö on tuhottu (HS 13.5.08).

Helsingin Sanomien jutun asenne Turkin sotilasoperaatiota kohtaan on neutraali. Tämä selittyy yksinkertaisella periaatteella, jonka HS, muut valtamediat sekä läntinen maailma ylipäätään ovat omaksuneet:

Sotilaallinen hyökkäys on oikeutettu ja hyväksyttävä, jos USA hyväksyy sen. Jos USA ei hyväksy, kyseessä on paha ja tuomittava teko.

Turkki kävi sotaa kurdeja vastaan jo 1990-luvulla, jolloin surmansa sai kymmeniä tuhansia kurdeja. Tätä ei pidetä kansanmurhana, toisin kuin vähäisempiä kuolonuhreja vaatineet Slobodan Milosevicin edesottamukset, joiden johdosta Nato (jonka jäsenmaa Turkki siis on) pommitti Kosovoa vuonna 1999.

Läntisellä tekopyhyydellä ja kaksinaismoralismilla ei ole mitään rajoja.

lauantai 10. toukokuuta 2008

JÄÄKÖ DEMOKRATIA YDINVOIMAN JALKOIHIN?

Ylen teettämän tuoreen mielipidetutkimuksen mukaan 53 % suomalaisista vastustaa ydinvoiman lisärakentamista. Vastustus lisääntyy jyrkästi toisen ja kolmannen uuden ydinreaktorin kohdalla.

Kolmen uuden reaktorin rakentamista kannattaa huikeat 4 % suomalaisista. Teollisuuden tavoitteena on nimenomaan kolme uutta reaktoria.

On mielenkiintoista nähdä, toteutuuko teollisuuden toive kansalaisten erittäin jyrkästä vastustuksesta huolimatta. Tämä prosessi tulee osoittamaan myös suomalaisen demokratian tilan.

Tulee paljastumaan, onko kansanvallasta jäljellä enää rippeitäkään, vaan olemmeko siirtyneet puhtaaseen elinkeinoelämän diktatuuriin. Asia on vakava, koska ydinvoiman lyhytnäköinen lisärakentaminen teollisuuden voittojen kasvattamiseksi koskettaa myös tulevia sukupolvia.

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

JAKOMIELISTÄ KESKUSTELUA NATOSTA

Suomalainen Nato-keskustelu on absurdia ja jakomielistä. Samalla kun otetaan yhä uusia askeleita sotilasliiton suuntaan, vakuutetaan että mitään aikeita liittyä jäseneksi ei ole. Toiset taas ovat avoimemmin liikkeellä, kuten puolustusministeri Jyri Häkämies viimeksi Atlantti-seuran tilaisuudessa pitämässään puheessa.

Nato-keskustelussa on ollut havaittavissa myös uusi fraasi, jota poliittinen eliitti on alkanut käyttää. Nyt sanotaan, että Suomella ei ole tämän vaalikauden aikana tarvetta liittyä Natoon.

Kansalaisia pyydetään näin pistämään pää pensaaseen loppuvaalikaudeksi. Sitten Nato-jäsenyys voidaankin tuoda pöydälle seuraavan hallituksen toimesta ikään kuin uutena vanhana asiana. Voidaan sanoa, että mehän varoitimme tästä jo viime vaalikauden aikana.

Rehellisintä olisi nyt myöntää avoimesti, että kabineteissa on jo sovittu Suomen Nato-jäsenyydestä eikä siihen kansalaismielipide vaikuta. Päinvastoin, kansan uskotaan tulevan hallitsijain kannalle, kunhan nämä perustelevat päätöksensä uskottavasti.

Tätä on suomalainen demokratia eli kansanvalta puhtaimmillaan.

HESARI LIPUTTAA GMO-RUOAN PUOLESTA

Hesarissa ja muissakin maamme sanomalehdissä on viime aikoina (viimeksi tänään 7.5.08 HS:n pääkirjoituksessa) otettu kantaa gmo- eli geenimuunnellun ruoan puolesta. Hesarin pääkirjoituksessa epäiltiin gmo:n vastustajien mielipiteiden pohjautuvan ennakkoluuloihin.

Jostain muualta muistan lukeneeni, että gmo:ta vastustetaan "tunnepohjalta". Nämä ovat valitettavan tuttuja argumentteja myös esimerkiksi ydinvoiman tai Naton vastustajien leimaamiseksi. "Asiantuntijoihin" pitää luottaa - jos et luota, olet "tunnepohjalla".

EU:n komissio, tuo eurooppalaisen demokratian korkein linnake, on Hesarin mukaan jo pitkään ollut Euroopan kansalaisia myönteisemmällä kannalla geenimuunnellun ruoan suhteen. Onkin odotettavissa, että komissio ajaa näkemyksensä läpi huolimatta kansalaisten kielteisistä asenteista.

Gmo-bisnestä tekevät maailman suurimmat ruokajätit kuten Monsanto. EU:n komissio asettaa (täysin johdonmukaisesti ja tavoilleen uskollisena) suurbisneksen edun tavallisten kansalaisten edun edelle. Kenelläkään kun ei ole todellista tietoa riskeistä, joita gmo:n laajamittainen leviäminen saattaa luonnolle ja ihmisille aiheuttaa.

tiistai 6. toukokuuta 2008

IHMISOIKEUDET JA MEDIA

Vasemmiston vappumarssi ja mielenosoitus estettiin Turkissa väkivaltaisesti (vesitykeillä ja kyynelkaasulla). Asia mainittiin uutisissa, mutta vain toteamuksenomaisesti.

Venäjällä presidentin vaihtumisseremonioiden yhteydessä estetty opposition mielenosoitus sai puolestaan suuren huomion (esim. Ylen tv 1:n iltauutiset 6.5.08 ja HS 7.5.08). Ylen raportissa esitettiin mielenosoittajien näkemyksiä Venäjän poliittisesta tilanteesta. Toimittaja oli itse jalkautunut mielenosoittajien joukkoon.

Turkki on Naton, tuon demokraattisten maiden arvoyhteisön, jäsen. Turkki on myös vahva ehdokas Euroopan unionin jäseneksi. Suomi on vieläpä ollut aktiivisesti ajamassa Turkin jäsenyyttä.

Korviini ei ole kantautunut minkäänlaista keskustelua Turkissa Vappuna tapahtuneiden törkeiden ihmisoikeusloukkausten johdosta. Ilmeisesti ihmisoikeusrikkomukset ovat o.k., jos ne kohdistuvat vasemmistolaisiin ja etenkin kommunisteihin.

lauantai 26. huhtikuuta 2008

VASEMMISTO VOIDAAN LOPETTAA?

Erkki Tuomioja olisi valmis lakkauttamaan vappumarssit sekä muut demariperinteet ja symbolit. Myös vasemmistoliitto voitaisiin Tuomiojan mukaan lopettaa.

Enää jäi puuttumaan, että Tuomioja olisi esittänyt myös Sdp:n ja koko vasemmiston lakkauttamista tarpeettomana.

Skp jäi Tuomiojan madonlukujen ulkopuolelle. Voimme huokaista helpotuksesta.

perjantai 25. huhtikuuta 2008

ELINKEINOELÄMÄ VAATII VERONKEVENNYKSIÄ JA YDINVOIMAA

Elinkeinoelämän vaatimuksilla on taipumus mennä läpi tässä yhteiskunnassa. Nyt vaaditaan yhä suurempia veronkevennyksiä. Vaatimusta perustellaan uhkaavalla taantumalla. Perustelu tuntuu hullunkuriselta. Valtion tuloja pitää siis vähentää, kun taantuma uhkaa?

EK:n Leif Fagernäs esitti tutun argumentin, jonka mukaan verotulot itse asiassa kasvavat veronkevennysten ansiosta. Miten on, tilastoihmiset? Itse ajattelen, että verotulot tietenkin kasvavat, koska talouskin kasvaa - veronkevennyksistä huolimatta, ei niiden ansiosta.

Veronkevennykset ovat selkeästi uusliberalistista, bushilaista politiikkaa. Viime kädessä päämääränä on julkisen sektorin supistaminen. Vaatimukset veronkevennyksistä verhotaan kauniilla päämäärillä, kuten työllisyyden kohentaminen ja palveluiden turvaaminen.

Toisaalla teknologiateollisuus vaatii Suomeen vähintään kahta uutta ydinvoimalaa nyt rakenteilla olevan lisäksi. Se perustelee tarvetta teollisuuden edullisen sähkön tarpeella.

Teknologiateollisuuden matematiikka on perin kummallista. Se arvio sähköntarpeen kasvavan nykyisestä 90,3 terawattitunnista 107 terawattituntiin vuoteen 2020 mennessä. Rakenteilla olevan voimalan vuosituotanto on 13 terawattituntia, eli puuttumaan jää vuoteen 2020 mennessä 3,7 terawattituntia. Siis olettaen, että mitään muuta uutta sähköntuotantoa ei rakenneta.

Kuitenkin teknologiateollisuus vaatii vielä vähintään kahta uutta ydinvoimalaa. Jos oletetaan, että nämäkin olisivat 13 terawattitunnin voimaloita, olisi sähkökapasiteetti jo lähes 130 terawattituntia kahden uuden voimalan valmistuttua. Siis pelkästään lisäydinvoima mukaan luettuna.

Onko huikeiden lisäydinvoiman rakentamisvaatimusten taustalla pyrkimys tehdä Suomesta sähkön viejä? Missä on demokratia, kun elinkeinoelämä tuntuu sanelevan Suomessa harjoitettavan politiikan?

Mitään päätöksiä ei vielä ole tehty, mutta pelottavan usein elinkeinoelämän vaatimukset muuttuvat todeksi.

VEROTUS "OIKEUDENMUKAISEMMAKSI"?

Yksityisillä lääkäriasemilla työskentelevien lääkäreiden mahdollisuus nostaa palkkatulojaan pääomatuloina ns. holding-yhtiöiden avulla on noussut julkiseen keskusteluun viime aikoina.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen totesi eduskunnassa, että palkkatulojen verotus tulisi laskea niin alas, ettei tällainen kannattaisi.

Pidin tätä tuolloin lähinnä vitsinä. Mutta eikös mitä. Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtajan Mika Lintilän mielestä osinkotulojen verotusta ei pidä kiristää (HS 24.4.2008).

Sen sijaan Lintilä esittää verotuksen epäoikeudenmukaisuuden poistamiseksi "kannustavuuden" lisäämistä tulohaitarin ylä- ja alapäihin. Kataisen näkemys näyttää saavan laajempaakin kannatusta.

Luulisi, että valtiovarainministeriössä oltaisiin huolissaan näin radikaaleista valtion verotuloja leikkaavista esityksistä. Ehkä kyse onkin siitä, että julkisen talouden asemaa pyritään tietoisesti heikentämään uusliberalismin oppien mukaisesti.

tiistai 15. huhtikuuta 2008

MIELIKUVAT VASTAAN TODELLISUUS

Elämme aikaa, jossa mielikuvilla on aivan ratkaiseva rooli niin politiikassa kuin muillakin aloilla. Usein puhutaan jonkin henkilön tai tahon uskottavuudesta. Talouskeskustelussa puhutaan kuluttajien uskosta omaan talouteen.

Nato pommitti Kosovoa 1999, koska järjestön uskottavuuden säilyttäminen vaati sitä kylmän sodan jälkeisessä uudessa tilanteessa. Näin on todennut Tony Blair. Ex-ulkoministeri Ilkka Kanervan uskottavuus meni puolestaan tekstiviestikohun myötä.

Tärkeintä ei ole se, mitä jokin taho tai henkilö oikeasti tekee tai osaa. Tärkeintä on mielikuva siitä, että tekee tai osaa, eli on uskottava. Pelottavaa on myös se, että talous nojaa uskoon, ei tosiasioihin.

Kokoomus mainosti juuri Hesarin koko sivun (viime kädessä veronmaksajien maksamalla) ilmoituksella "toivotalkoita", joihin kannustettiin tavallisia kansalaisia. Mielikuvapolitiikka on saavuttanut suomalaisen huippunsa kokoomuksen mainostoimistovetoisessa toivokampanjassa, joka alkoi eduskuntavaaleissa, ja näyttää jatkuvan kuntavaaleissakin.

Asiakysymykset on häivytetty taka-alalle. Mielikuvat jylläävät, aivan kuin minkä tahansa tuotteen mainonnassa. Politiikasta on tullut kilpailevien tuotteiden markkinointia, jossa onnistuneimman mielikuvan luonut mainostoimisto ja sen asiakkaana oleva puolue vie voiton.

Vakavasti politiikkaan ja yhteiskunnallisiin asioihin suhtautuville tahoille nykyinen kehitys on myrkkyä. Tulevissa kuntavaaleissa tulee entisestään korostumaan asetelma, jossa kolme suurta puoluetta kilpailevat keskenään mielikuvatasolla.

Media tukee tätä kehitystä keskittymällä tulevaisuudessa entistä enemmän vain kolmen suurimman puolueen välisiin vaalikeskusteluihin. Tämä kehityssuunta oli selkeästi nähtävissä jo viime eduskuntavaaleissa.

perjantai 11. huhtikuuta 2008

IHMEELLINEN MAAILMA osa I

Helsingin Sanomat on lähettänyt toimittajansa ja kuvaajansa Irakiin. He toimivat USA:n armeijan suojeluksessa. Asetelma on hämmentävä - toimittajan näennäisestä kriittisyydestä huolimatta.

HS on Irakin sodan aikana julkaissut myös useita New York Timesin ja Washington Postin Irakin tilannetta käsitteleviä artikkeleita. En ole nähnyt asiasta ainuttakaan kriittistä kommenttia julkisuudessa.

Miten reagoitaisiin, jos HS tai joku muu lähettäisi toimittajan raportoimaan Tsetseniasta venäläisjoukkojen sisältä? Tai jos HS olisi toistuvasti julkaissut vallanpitäjiä lähellä olevien moskovalaislehtien artikkeleita Tsetsenian sodasta?

IHMEELLINEN MAAILMA osa II

Länsimaat USA:n johdolla boikotoivat Moskovan olympialaisia vuonna 1980 vastalauseena Neuvostoliiton osallistumiselle Afganistanin sisällissotaan.

Afganistan on tänä päivänä pullollaan läntisiä joukkoja, jotka sotivat maassa "terrorisminvastaisen sodan" valekaavun alla.

Jos olympialaiset järjestettäisiin missä tahansa Afganistanin sotaan osallistuvassa maassa, olisi näiden kisojen boikotointi vain johdonmukaista - boikotoitiinhan Moskovan kisojakin. Luulenpa kuitenkin, että näin ei tapahtuisi. Ajatus tuntuu nykytilanteessa lähinnä utopistiselta.

Nyt jännitetään sitä, osallistuuko George W. Bush Pekingin olympialaisten avajaisiin vai ei. Voi näet olla, että Bush päättää osoittaa mieltään ihmisoikeusrikkomuksia vastaan, ja jättää avajaiset väliin.

Hienoa! Voimme olla maailmassa turvallisin mielin, kun meillä on Bushin kaltainen ihmisoikeuksien väsymätön puolustaja keskuudessamme.

maanantai 7. huhtikuuta 2008

JÄÄVÄTKÖ ASIAKYSYMYKSET "NUHTEETTOMUUSFASISMIN" JALKOIHIN

Ilkka Kanervan tekstiviestikohun myötä alettiin puhua (presidenttiä myöten) kasvaneista vaatimuksista, mitä tulee poliitikkojen nuhteettomuuteen ja säällisyyteen. Vaarana on (jälleen kerran) amerikkalaisen kulttuurin kritiikitön kopiointi Suomeen.

USA:n valtavirran poliittista keskustelua leimaa nimenomaan puhe ominaisuuksista (qualities), ei asioista (issues). Esimerkiksi presidenttiehdokkaiden mainonta ei juuri eroa hammastahnamainoksista. Näin on huomauttanut amerikkalainen ajattelija Noam Chomsky.

Hän on todennut, että huomion kohdistamisella ehdokkaan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin siirretään huomio pois asiakysymyksistä kuten hyvinvointipalvelut, köyhyys, asunnottomuus jne. Tämä palvelee tietenkin "establishmentin" etua.

Sama ilmiö näyttää rantautuneen nyt Suomeenkin. Hieman kärjistäen voi kysyä: Mitä hyötyä olisi ministereiden nuhteettomuudesta, jos samaiset ministerit veisivät meidät rikollisiin sotiin?

Miksi ihmisessä ei saisi olla minkäänlaista särmää? Onko kyse terveysfasismin kaltaisesta nuhteettomuusfasismista? Olemme kaikki, myös ministerit, loppujen lopuksi vain ihmisiä heikkouksinemme ja vikoinemme.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

IRAKIN SOTAA PERUSTELTIIN JOUKKOTUHOASEILLA

Tämä kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien mielipide-sivuilla 2.4.2008. Kirjoituksen otsikko on tuo yllä oleva.

"Suomessa kärsitään ilmeisesti jonkinasteisesta muistinmenetyksestä mitä tulee Irakin sodan alkamisen vaiheisiin. Sodan alkamisen viisivuotispäivän yhteydessä on mediassa lähes täysin vaiettu sodan alkuperäisestä perustelusta, Irakin väitetyistä joukkotuhoaseista.

Nämä perustelut osoittautuivat myöhemmin valheellisiksi. Saddamin kaataminen ja demokratian vienti Irakiin keksittiin sodan perusteluiksi, kun joukkotuhoaseista ei löytynyt jälkeäkään. Tänä päivänä sodan aloittamisen syyksi esitetään kuitenkin nimenomaan nämä jälkeenpäin esitetyt seikat, ja vaietaan joukkotuhoasekysymyksestä.

Monet asiantuntijat epäilivät joukkotuhoaseiden olemassaoloa jo ennen sotaa. Yhdysvallat ja liittouma kuitenkin hyökkäsivät Irakiin, vaikka hyökkäyksellä ei ollut YK:n valtuutusta ja se rikkoi karkeasti kansainvälistä lakia.

Johtuuko sodan alkuperäisestä perustelusta vaikeneminen muistinmenetyksestä vai halusta välttää Yhdysvaltojen arvostelua?"

tiistai 1. huhtikuuta 2008

HUOMIO POIS TÄRKEISTÄ ASIOISTA

Suomi lähtee mukaan Naton nopean toiminnan NRF-joukkoihin. Suomi osallistuu Naton huippukokoukseen. Suomi hankkii sotakalustoa yhdessä Nato-maiden kanssa.

Suomi pyrkii yhteensovittamaan asetekniikkansa Naton kanssa. Suomi haikailee yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa merkittävää roolia Afganistanin "siviilikriisinhallinnassa". Listaa voisi jatkaa.

Suomen hallitus vie maatamme hitaasti hivuttamalla USA:n johtamaan sotilasliittoon. Ulkopolitiikkamme on alennustilassa.

Mistä sitten puhutaan Suomessa tällä hetkellä? Tekstiviesteistä. Media esiintyy mielellään vallan vahtikoirana silloin, kun on kyse triviaaleista asioista. Olennaiset kysymykset hukkuvat samaan aikaan pinnallisuuden ja viihteellisyyden alle.

Suomi saa Nato-intoilija Alexander Stubbista entistäkin oikeistolaisemman ja militaristisemman ulkoministerin. Tämä on tekstiviestikohun merkittävin ja vakavin seuraus, ja tästä tulisi käydä myös julkista keskustelua.

maanantai 31. maaliskuuta 2008

PALJON MELUA OLYMPIALAISISTA

Jokin tässä Kiinan ja olympialaisten ympärillä vellovassa kohinassa on vinossa. Tulee vähän sellainen maku, että jotkin tahot ovat odottaneet Kiinan kimppuun käymistä jo kauan, ja että nyt heidän hetkensä on koittanut.

On muuten aika uskomatonta, että EU-maista nimenomaan Viro (muutaman muun maan ohella) on ilmoittanut haluavansa boikotoida olympialaisten avajaisia. Luulisi Viron oman venäläisväestön sortamisen hillitsevän jo ihan häveliäisyyssyistä muiden maiden arvostelua näissä kysymyksissä.

Tehkääpä huviksenne ajatuskoe: jos olympialaiset järjestettäisiin kesällä Yhdysvalloissa, käytäisiinkö tämänhetkisen kaltaista keskustelua kisojen ympärillä lainkaan? Puhuttaisiinko kisojen boikotoinnista? Jos ei, niin miksi ei? Mitä se kertoo vallitsevasta poliittisesta kulttuurista?

Keskustelun aihetta kyllä olisi yllin kyllin: Yli kaksi miljoonaa kuollutta - joista suuri osa lapsia - talouspakotteiden ja sodan seurauksena Irakissa parin vuosikymmenen aikana.

Tässä eivät mitkään olympiaboikotit edes auttaisi. Vastuulliset pitäisi saattaa kansainväliseen tuomioistuimeen, aivan samoin kuin esimerkiksi Slobodan Milosevic (huomattavasti pienemmistä rikoksista).

sunnuntai 23. maaliskuuta 2008

VALIKOIVAA KRIITTISYYTTÄ

USA:ssa pidätettiin 200 Irakin sotaa vastustavaa mielenosoittajaa. Brysselissä pidätettiin 500 Naton ydinasepolitiikkaa vastustavaa mielenosoittajaa.

Missä ovat kirkuvat otsikot, joita taatusti nähtäisiin, jos vastaavan mittaluokan pidätyksiä tapahtuisi Venäjällä?

Missä on huoli demokratian ja mielipiteenvapauden tilasta USA:ssa ja Euroopan unionissa? Missä ovat nuo tavallisesti niin urheat ihmisoikeuksia puolustavat toimittajat, jotka vuodattavat sanomaansa Helsingin Sanomissa ja muissa kaikkitietävissä medioissa?

USA:n pidätykset olivat pikku-uutinen Hesarille. Nähtäväksi jää, minkä painoarvon Brysselin tapahtumat saavat samaisessa lehdessä.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

SUMUTUSTA IRAKIN SODASTA

MTV3:n uutiset 19.3.: "Irakin sodassa kuollut 4000 amerikkalaista ja kymmeniä tuhansia irakilaisia". Helsingin Sanomat 20.3.:"kymmeniä tuhansia kuolleita" (Hesarissa tosin mainittiin muunkinlaisia arvioita, korkeimmillaan 665 000 kuollutta).

Pelkästään talouspakotteiden seurauksena 1990-luvulla kuoli arvioiden mukaan jopa miljoona irakilaista, joista UNICEFin mukaan oli lapsia 500 000. Viisi vuotta kestäneen sodan irakilaisuhrien määräksi on korkeimmillaan arvioitu yli miljoona.

Hesarin jutussa (20.3.), jossa käsiteltiin Irakin tilannetta kun sodan alkamisesta on viisi vuotta, ei mainittu sanallakaan alkuperäistä ja valheellista sodan perustelua: Irakin joukkotuhoaseet.
USA esitti sodan perusteluiksi Saddamin kaatamisen ja demokratian tuonnin Irakiin vasta, kun oli käynyt selväksi, että mitään joukkotuhoaseita ei tulla löytämään.

Bushin hallinnon Irakin joukkotuhoaseita koskevat valheet yritetään näemmä valtamedian toimesta häivyttää suuren yleisön tietoisuudesta. Muistimme ei kuitenkaan ole ihan näin lyhyt!

KOKOOMUS JA SIVISTYS

Sdp:n kansanedustaja Liisa Jaakonsaari totesi, että kokoomuksen maine sivistyspuolueena on mennyttä ulkoministeri Ilkka Kanervan tekstiviestikohun myötä. Jaakonsaaren analyysi osuu harhaan.

Kokoomuksen maine sivistyspuolueena (jos sitä on vuosikymmeniin ollutkaan) on todellakin mennyttä. Sillä vain ei ole juurikaan tekemistä Kanervan tekstiviestikohun kanssa.

Sitäkin enemmän sillä on tekemistä porvarihallituksen sivistysyliopistoa vastaan kohdistaman hyökkäyksen kanssa. Erityisesti maakuntien yliopistoja ajetaan ahtaalle. On häpeällistä, että yliopistot pannaan ker(j)äämään rahaa yrityksiltä.

Sivistystä ei saa alistaa markkinoiden armoille.

tiistai 4. maaliskuuta 2008

BLOGI AVATTU!

Hei! Olen avannut blogin, jossa tulen käsittelemään ajankohtaisia kysymyksiä tuoreeltaan. Mediakritiikki on myös tärkeä osa blogiani. Tervetuloa seuraamaan ja keskustelemaan!

Terveisin
Tommi Lievemaa