torstai 11. syyskuuta 2008

MARTTI AHTISAARI HARHAPOLUILLA

Suomen ex-presidentti Martti Ahtisaari on puhunut jälleen joutavia. Ahtisaari analysoi Helsingin Sanomissa (10.9.) Georgian kriisiä ja Venäjää.

Siteeraus (Ahtisaari pohtii oliko Venäjä pettynyt siihen ettei kansainvälinen yhteisö kuunnellut sen näkemyksiä mm. Kosovon kysymyksessä):

"Jos kokee, että ei kuunnella,täytyy pohtia, mistä se mahdollisesti johtuu. Ei ole minkään suurvallan tapa käyttäytyä, kuten nyt tehtiin Georgiassa. Jos on koettu, että esimerkiksi 90-luvulla kärsittiin huonosta kohtelusta, on monenlaisia käyttäytymistapoja. Voihan lähteä esimerkiksi rakentamaan demokratiaa omassa maassaan".

Lisäksi Ahtisaari toteaa, että Venäjän uusi voimapolitiikka on "lähinnä vahingollista sille itselleen". Hän myös toteaa, kuten professori Lauri Hannikainen (HS 9.9.), että Kosovoa ei voi millään lailla verrata Etelä-Ossetian tai Abhasian tilanteeseen.

Ahtisaaren "analyysistä" puuttuu Hannikaisen tavoin kokonaan Georgian rooli sodan aloittajana. Kannattaa huomata, että Ahtisaaren näkemykset vastaavat totuttuun tapaan pilkulleen Washingtonin näkemyksiä. Mitä Hesariin tulee, niin tuntuu siltä, että se on viime päivinä tehostanut historian uudelleenkirjoittamisen missiotaan (eilen Hannikainen, tänään Ahtisaari).

Käsittämätön oli myös Ahtisaaren kommentti, jonka mukaan "Venäjällä olisi tuskin mitään sitä vastaan, jos Suomi päättäisi liittyä sotilasliitto Natoon". Liittymisen perusteluksi hän esittää: "Sillä lailla pääsemme eroon suomettumiskeskustelusta maailmalla". Hän jatkaa: "Luulisi, että Venäjällä on intressi auttaa naapurina ja ystävänä".

Ensiksi on kysyttävä, mille vuosikymmenelle Ahtisaari on jämähtänyt? Onko kenelläkään muulla kuin Ahtisaarella havaintoja "maailmalla käytävästä suomettumiskeskustelusta"?? Entäpä sitten: "Venäjällä on intressi auttaa naapurina ja ystävänä (Suomea pääsemään eroon suomettumiskeskustelusta maailmalla)"??

En voi ymmärtää, mitä ihmeen intressiä nyky-Venäjällä olisi auttaa Suomea pääsemään irti Ahtisaaren virtuaalimaailmassa käytävästä "suomettumiskeskustelusta", vieläpä Suomen Natoon liittymisen avulla!!

Historian uudelleenkirjoittamisen missio yhdistyy Helsingin Sanomissa Nato-missioon. Kumpikaan tuskin ainakaan heikkenee lähiaikoina. Täytyy olla valppaana, vaikka varsinaiset sotatoimet ovatkin ohi Kaukasuksella.

1 kommentti:

Harri Rautiainen kirjoitti...

Yhtä asiaa olen tässä ihmetellyt:
Miksi kommunistit vielä nykyäänkin ovat niin Venäjä-myönteisiä ja kiihkeästi ajavat Venäjän etuja kaikessa?

Onko jäänyt huomaamatta, ettei Venäjä ole enää lähes pariin vuosikymmeneen ollut kommunistinen vaan jopa ultrakapitilistinen maa ja järjestelmä?