sunnuntai 30. marraskuuta 2008

HALLA-AHO-ILMIÖ VOIMISTUU

Valitettavasti synkkien pilvien maalaamiseni Halla-aho-ilmiön suhteen osoittautuu päivä päivältä paikkaansapitävämmäksi. Tämän päivän Hesarin koko sivun jutussa Halla-ahosta ei enää vaivauduta peittämään melko suopeaa suhtautumista mieheen.

Esimerkiksi: "Kaikesta huolimatta Halla-aholle pitää antaa myös tunnustusta. Maahanmuuttokeskustelu on ollut yksipuolista...". Puolen sivun kokoisessa kuvassa Halla-aho istuu kodissaan taustalla vauvaa hoitava vaimo. Juttu maalailee muutenkin kuvaa Halla-ahosta kaikin puolin tavallisena miehenä (perussuomalaisena?).

Halla-ahon retoriikka tehoaa epäilemättä ihmisiin joilta puuttuu alkeellisimmatkin tiedot yhteiskunnallisista asioista: "Kaikki tänne tulevat eivät Halla-ahon mukaan kunnioita vapauden ja tasa-arvoisuuden ihanteita".

Voisi tietysti kysyä, kunnioittaako Suomen hallitus tasa-arvon ihanteita? Kunnioittaako Elinkeinoelämän valtuuskunta tasa-arvon ihanteita?

Omat kokemukseni maahanmuuttajista ovat täysin vastakkaisia Halla-ahon kanssa. Asuin erittäin monikulttuurisessa Lontoossa vuosina 1993-1996. Helsingissä ja myöhemmin Espoossa olen asunut sen jälkeen.

Maahanmuuttajien asenteista esimerkiksi palveluammateissa voisi perussuomalainen oppia runsain mitoin. Katsokaa vaikka intialaisen ravintolan palvelutasoa. Tai somalibussikuskin joustavuutta myöhässä pysäkille tulevan matkustajan tai kolmansia lastenvaunuja bussiin yrittävän isän/äidin kohdalla (nimim. omakohtaista kokemusta on runsaasti).

Luulenkin, että Halla-ahon näkökulmasta maahanmuuttajien aiheuttama suurin uhka "suomalaisuudelle" on se, että maahanmuuttajien läsnäolo yhteiskunnassamme paljastaa suomalaisten ahdasmielisyyden, sivistymättömyyden ja töykeyden.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Näin on Lievemaa! Pistää kyllä miettimään millä asialla T. Teräsmies&kumpp. ovat...

Unknown kirjoitti...

Vilkaisepas Lontooseen nyt. Ketkäköhän olivat pääroolissa puukotusten räjähdysmäisessä nousussa?

Meillä on vielä toivoa, sillä ongelma ei ole vielä aivan mahdoton.

Itse artikkelista: Minusta se oli ensimmäinen lähellä asiallista pitkään aikaan. Tähän asti suuri osa Halla-ahosta tehdyistä jutuista on ollut sävyltään melko negatiivisia. Voin etsiä artikkelit ja kertoa perustelut myöhemmin, jos haluat.

Timo kirjoitti...

Onko empatiakyvyttömäksi leimaaminen suopeaa suhtautumista?

Oranki kirjoitti...

> maahanmuuttajien läsnäolo
> yhteiskunnassamme paljastaa
> suomalaisten ahdasmielisyyden,
> sivistymättömyyden ja töykeyden.

Kiitos että selvitit mitä mieltä olet meistä muista.

Gylttyyri kirjoitti...

On tainnut Lontoo olla hiukan erilainen paikka 1993-96 kuin nykyään, ainakin kymmenkertaisella maahanmuuttajamäärällä (ensimmäinen sukupolvi mukaan lukien) niihin päiviin verrattuna. Muun muassa seitsemän Mumbain iskuun osallistunutta oli kotoisin tai asunut Englannissa. Satoja muita paikallisia ensimmäisen polven nuorukaisia on rekrytoitu Pakistaniin, Irakiin ja Afganistaniin. Kahdesta jälkimmäisestä maasta löytyy välillä kuolleita sekä eläviä englantilaisia terroristeja. Kyseessä tuskin ovat saarivaltiota asuttavat kristityt Johnny boyt.

Yli kymmenessä vuodessa on maahanmuutossa tapahtunut paljon niin täällä kuin Englannissakin. Vuonna 1991 oli vielä yllättävää törmätä selkeästi maahanmuuttajataustaiseen henkilöön Itäkeskuksessa, mutta nykyään sellainen ei enää yhtään yllätä. Silloin joskus meille lapsille se oli ihmeellistä, kun näki ihka elävän "neekerin", joka muuten tuolloin oli vielä neutraali ja siten hyväksyttävä sana. On se muuten nykyäänkin neutraali sana, ainakin selkeästi neutraalimpi kuin "mamu", "moniosaaja" tai "ähly", joista kaikki ovat negaatioita. Ihme kyllä, ne ovat silti laillisia viitteitä, toisin kuin eräs aiemmin mainittu neutraaliksi jäänyt sana.

Palveluammateissa en ole huomannut yleensä ottaen eroa suomalaiseen, muuta kuin huonon suomen. Tämä pieni huomio puolestaan rajaa maahanmuuttajat pois kaikista muista palveluammateista kuin kuskin ammatista.

Mutta näistä maahanmuuttajien palveluasenteista oppimisesta omalta kohdaltani. Eräs päivä odotin pysäkillä linjan 79 bussia, jossa tavan omaisesti on ihonsävyltään tumma kuski. Pysäkille tultuaan bussin etuovesta pyrki ulos vanha mummo, joka oli istunut kuskin takana olevalla vanhus- ja invapaikalla, mutta kuski ärtyneesti viittasi mummon poistumaan keskiovesta. Ihmettelin kovasti reaktiota, sillä keskiovelle nilkuttamiseen kului pidempi aika, kuin jos hän olisi tullut etuovesta ennen minua. Siilitien metroasemaa ennen kuski sai puhelun kännykkäänsä ja lyhyen vieraskielisen keskustelun jälkeen hän kääntyi Itäväylälle metroaseman viereisen rampin kautta ja ajoi suoraan Herttoniemeen, jossa hän matkustajat pois jätettyään pysäköin bussin ja lähti pois. 79 reitti tosin menee Siilitien metroasemalta suoraan Itäväylän alitse ja kiertää Roihuvuoren viertä Herttoniemeen - ei sillä kertaa.

En tosin ymmärrä, mitä meinaat kolmansia lastenvaunuja bussiin yrittävällä, sillä yleensä lastenvaunut ovat niin kookkaita, ettei kolmas enää mahdu sille tarkoitettuun paikkaan. Täten kolmansien lastenvaunujen kuljettaminen bussissa on lainvastaista, koska niitä kuuluu kuljettaa niille tarkoitetussa paikassa turvallisuuden vuoksi. Kuljettaja siis ilmeisesti syyllistyi liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, jos otti kolmannet vaunut käytävän keskelle. Mitä olisikaan käynyt, jos olisi tullut onnettomuus ja väärässä paikassa kuljetettu lastenvaunu olisi sinkoutunut puolen bussin matkan läpi etulasista? Siinä ei olisi enää sen jälkeen kiitelty maahanmuuttajan palvelualttiutta.

Kyse ei kuitenkaan ole maahanmuuttajien määrästä tai palvelun laadusta, vaan siitä kykenevätkö he pidemmän päälle integroitumaan osaksi yhteiskuntaa vai tuleeko heistä eristäytynyt osa yhteiskuntaa. Mitä suuremmat kulttuurilliset erot ja mitä enemmän, sitä todennäköisemmin yhteiskunta jakautuu kahteen eri kulttuurilliseen ympyrään ja tämä taas aiheuttaa vakavia ongelmia. Tietysti historiaa tuntematon ihminen ei huomaa tekevänsä täysin samoja virheitä kuin niin monta kertaa ennen on tehty.

Toisaalta aina tätä virhettä ei ole tehty tietämättä seurauksista, vaan tällaista kulttuurien yhteentörmäystä on käytetty hyväksi "hajoita ja hallitse" -politiikassa. Tuorein esimerkki tästä on Viron itsenäisyyden jälkeiset ongelmat venäläisväestön kanssa. Stalin pakkosiirsi Neuvostoliiton sisemmiltä alueilta venäläismielisempiä asukkaita Viroon ja vastaavasti siirsi virolaisia sisemmälle. Näin muodostettiin kahtiajakautunut yhteiskunta, jolla pystyttiin hillitsemään kantaväestön vastarintaa ja pidemmän ajan kuluessa tekemään itsenäistymisestä mahdotonta. Neuvostoliitto kuitenkin hajosi ennen kuin itsenäisyyttä haluavista tuli vähemmistö omissa maissaan.

Toimivaa monikulttuuria ei ole siinä mielessä kuin nykypolitiikot antavat ymmärtää. Toimivassa monikulttuurissa jokaisen osapuolen on tehtävä kompromisseja kulttuurissaan ja erityisesti ulkopuolelta tulevien on hyväksyttävä jo maassa asuvien tavat. Tästä esimerkkinä on Yhdysvallat, jossa on paljon erilaisia kulttuureita, mutta yksikään ei ole täysin ilman kompromisseja tai eristäytyneet muista (pieniä poikkeuksia lukuunottamatta). Euroopassa taas pyritään siihen, ettei muualta tulevien kulttuuriin tulisi minkäänlaista muutosta, mikä ei ole toimiva malli, vaan aiheuttaa vakavia kulttuurillisia levottomuuksia.

Levottomuudet eivät rajoitu ainoastaan kantaväestön ja maahanmuuttajien välille, vaan sitä on myös maahanmuuttajien välillä. Noin kuukauden aikana on ehditty Herttoniemen Shellillä kahakoida kahden eri maahanmuuttajaryhmän välillä, joka johti Turkin lähetystön polttoyritykseen ja viikolla taas maahanmuuttajien voimin otettiin yhteen ravintolassa (jota kovasti kaadettiin kantaväestön syyksi).

Onko tämä sitä rikastuttavaa monikulttuuria? Tuskin. Mitä olemme tähän asti tehneet toisin kuin Keski-Euroopan levottomilla alueilla? Emme mitään, olemme ainoastaan muutaman vuoden jäljessä kehityksestä.

Suosittelen katsausta vuoden 2008 Eurooppaan, eikä muistojen 1993-96 Lontooseen.

Harri Rautiainen kirjoitti...

"Luulenkin, että Halla-ahon näkökulmasta maahanmuuttajien aiheuttama suurin uhka "suomalaisuudelle" on se, että maahanmuuttajien läsnäolo yhteiskunnassamme paljastaa suomalaisten ahdasmielisyyden, sivistymättömyyden ja töykeyden."

Äänestäjiä vähättelemällä ja aliarvioimalla ei pääse ainakaan Espoon kaupunginvaltuustoon.

Arto Tuominen kirjoitti...

Luulenpa että Tommi Lievemaan kommentti suomalaisesta ahdasmielisyydestä, sivistymättömyydestä ja töykeydestä pitää hyvinkin paikkansa. Taidamme edes jossain olla maailman parhaita!

Viimeaikaisten kommenttien mukaan nämä ominaisuudet näyttävät levinneen myös kuntapäättäjiin ja virkamiehiin.

Perussuomalaisten ja Suomen Sisun vaalivoitto näyttää vääjäämättömästi ajavan maatamme kohden yhä kovenevaa asenneilmastoa. Mitä yhdet edellä sitä muut perässä.

Arto Tuominen

Harri Rautiainen kirjoitti...

Arto Tuominen,
"Aattesi ja ajatuksesi" ovat tyhjiä, kun klikkasin profiiliasi.
Onko blogisi jossain muualla?

-Harri

Tommi Lievemaa kirjoitti...

Arvoisa nimimerkki "gylttyyri"!

Jos väitteesi Lontoon nykyisistä kymmenkertaisista maahanmuuttajamääristä verrattuna vuosiin 1993-1996 pitäisi paikkaansa, olisi maahanmuuttajien osuus tällä hetkellä noin 200 % Lontoon asukasmäärästä.

Olen asunut Lontoossa mm. intialaisalueella, jamaikalaisalueella sekä ortodoksijuutalaisten kansoittamalla alueella ilman ongelmia.

T.Tommi