torstai 26. helmikuuta 2009

OIKEISTOHALLITUS PALJASTAA KYNTENSÄ

Sokerikuorrutetulla ja valheellisella "työväen" kampanjallaan valtakunnanpuolueeksi noussut kokoomus alkaa hiljalleen paljastaa todellista olemustaan: Kela-maksun poisto työnantajilta, rikkaiden veronkevennykset vaikka lainarahalla, yliopistolaki, Lex Nokia sekä viimeisenä eläkeiän nosto 65 ikävuoteen. Listaa kovasta oikeistopolitiikasta voisi jatkaa.

Kokoomus on onnistunut huiputtamaan äänestäjiä mainostoimistovetoisilla miljoonakampanjoillaan. Tämä on hyvin valitettavaa, sillä lasku tästä lankeaa, kuten nyt huomaamme, köyhien, eläkeläisten, opiskelijoiden sekä tavallisten työntekijöiden maksettavaksi.

Elinkeinoelämä, pääomapiirit ja muu "establishment" sen sijaan nauttivat etuoikeuksistaan entiseen malliin. Eikö oikeiston jyräämiselle saataisi jo loppu? On viimeinkin avattava silmät ja herättävä todellisuuteen. Oikeiston politiikka on kansan enemmistön etujen vastaista.

Oikeistohallitus halveksuu lisäksi täysin avoimesti demokratiaa. Matti Vanhanen perusteli eläkeikäasian salamyhkäistä pienessä piirissä tapahtunutta valmistelua sillä, että eihän kukaan olisi kannattanut tällaista esitystä. Tämä se vasta on demokratian juhlaa!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tommi hyvä !

Hyviin käytöstapoihin ei kuuluu HUUTAA keskustelussa,eli käyttää otsikoinnissa ISOJA KIRJAIMIA ;-).

"Netiketti"

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä tommi lisää teräviä kirjoituksia. hk

Anonyymi kirjoitti...

HYVÄ TOMMI
Olen kullut, että olet asettunut EU-vaaliehdokkaaksi. Hyvä niin. Yleisesti sanotaan, EU on pääoman ja suuren rahan saalistuksen ja kansojen alistamisen väline.
Miten luonehtisit tätä kuvaa?
Vaalitarkkailija.