Suomessa vieraileva venezuelalainen Euler Calzadilla on 27-vuotias PSUV-puolueen jäsen. Hän toimii kansainvälisen Hands off Venezuela-solidaarisuusjärjestön koordinaattorina ja tehtaidenvaltaajien yhteistyöjärjestö FRETECON:n aktivistina.
Calzadillan Suomen ohjelma on ollut tiivis. Hän vieraili muun muassa ulkoministeriössä, missä vierailu venähti suunnitellusta puolesta tunnista kahden tunnin mittaiseksi Venezuelan kehitystä kohtaan osoittautuneen suuren mielenkiinnon johdosta.
Hands off Venezuela -Finland järjesti Suomen sosiaalifoorumissa seminaarin otsikolla ”osallistuva demokratia ja ilmaisunvapaus Venezuelassa”. Calzadilla kertoi alustuksessaan laajasti Venezuelan tilanteesta ja lähihistoriasta.
– Kansannousu uusliberalismia vastaan alkoi Venezuelassa vuonna 1989, kun vastoin annettuja lupauksia maassa astuivat voimaan kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n säännöt, toteaa Calzadilla.
Esimerkiksi julkisen liikenteen hinnat nousivat päivässä 120 %. Kamelin selkä katkesi, ja kansa lähti kaduille protestoimaan IMF:n pakottamia, tavallisten ihmisten kannalta tuhoisia uudistuksia vastaan. Aiemmin protestoivia kansalaisia vastaan oli lähetetty asevoimat ja poliisi, jolloin jopa 3 000 ihmistä sai surmansa.
Vuonna 1999 Venezuelassa hyväksyttiin bolivaarinen perustuslaki, jota on usein sanottu maailman edistyksellisimmäksi perustuslaiksi.
– Siinä on kiinnitetty merkittävää huomiota niin naisten, alkuperäisväestön kuin myös sosiaalisiin oikeuksiin, kertoo Calzadilla.
Hän korostaa uuden perustuslain merkitystä muutosprosessille. Perustuslain myötä ryhdyttiin toteuttamaan esimerkiksi terveydenhuoltoa ja asumista parantavia uudistuksia.
Osallistuvan demokratian välineeksi on Venezuelaan luotu paikallisneuvostojen verkosto. Neuvostoja on jo 120 000. Neuvostojen jäsenet valitaan suurissa kansankokouksissa.
Calzadilla painottaa, että neuvostoilla on ylin päätösvalta siihen, miten valtiolta tulevia varoja käytetään. Neuvostot saattavat ottaa kantaa myös vaikkapa kouluopetuksen sisältöön.
Hän kertoo, että jos 10 % jonkin alueen asukkaista vastustaa jotakin hanketta tai lakialoitetta, on siitä järjestettävä sitova kansanäänestys. Calzadilla viittasi sosiaalifoorumin yhteydessä järjestettyyn ydinvoiman vastaiseen mielenosoitukseen. Venezuelan järjestelmässä voimayhtiöiden aikeet uusista ydinvoimaloista saataisiin kaadettua hyvin helposti!
Ilmaisunvapaudesta Venezuelassa oli Calzadillalla esittää hyvin valaiseva esimerkki. Hänellä oli mukanaan useita lehtileikkeitä venezuelalaisista lehdistä. Eräs näyttävä artikkeli oli otsikoitu: ”Heil Hugo!”.
Jutun kuvituksena oli suurikokoinen pilapiirros presidentti Hugo Chavezista sotilaspuvussa tekemässä natsitervehdystä. Samassa jutussa valitettiin paradoksaalisesti sitä, ettei Venezuelassa ole ilmaisunvapautta!!
Samanlaista sallivuutta osoitti tv-kanava RCTV:n kohtelu. Vaikka RCTV osallistui aktiivisesti laillisesti valitun presidentti Chavezin vuoden 2002 vallankaappausyrityksen tukemiseen muun muassa antamalla konkreettisia toimintaohjeita kaappaajille, sai kanava jatkaa toimintaansa vielä vuosia.
Chavez ei myöntänyt uutta toimilupaa kanavalle, kun sen vanha toimilupa umpeutui vuonna 2007. Tätä seikkaa käytettiin erittäin voimakkaasti Chavezin vastaisessa mustamaalaus- ja propagandakampanjassa. Luultavasti kuitenkaan missään muussa maassa laillisen vallan syrjäyttämiseen osallistunut viestintäväline ei olisi saanut jatkaa toimintaansa.
– Kansainvälisyys on aivan perustavaa laatua oleva asia Venezuelassa. Jos meidän vallankumouksemme onnistuu, voimme olla avuksi koko maailmalle, kaikille maailman työläisille ja työväenliikkeelle, sanoo Calzadilla.
Venezuelassa ei uskota sosialismiin vain yhdessä maassa. Calzadilla korostaa, kuinka kyseessä on prosessi joka on kansainvälinen tai sitten sitä ei ole ollenkaan.
Valmistelemme parhaillaan vallattujen tehtaiden kysymystä käsittelevää pan-amerikkalaista kongressia, johon on tulossa mukaan edustajia niin Argentiinasta kuin Kanadastakin, iloitsee Calzadilla.
Toukokuun 1. päivänä pääkaupungissa Caracasissa järjestetään valtavan suuri juhla. Calzadilla kertoo, että paikalliseen vappuohjelmaan kuuluu myös 11 kilometrin marssi hallituspalatsille.
Hän sanoo, että Venezuelassa kyseessä on nimenomaan suuri juhlapäivä, ei mielenosoituspäivä, johtuen luonnollisesti vallankumouksen myönteisestä etenemisestä.
Calzadilla naurahtaa, että hän olisi viipynyt Suomessa mielellään pidempäänkin, mutta ei halua jäädä vaille Caracasin valtavaa, upeata kansanjuhlaa.
TOMMI LIEVEMAA
maanantai 27. huhtikuuta 2009
tiistai 3. maaliskuuta 2009
torstai 26. helmikuuta 2009
OIKEISTOHALLITUS PALJASTAA KYNTENSÄ
Sokerikuorrutetulla ja valheellisella "työväen" kampanjallaan valtakunnanpuolueeksi noussut kokoomus alkaa hiljalleen paljastaa todellista olemustaan: Kela-maksun poisto työnantajilta, rikkaiden veronkevennykset vaikka lainarahalla, yliopistolaki, Lex Nokia sekä viimeisenä eläkeiän nosto 65 ikävuoteen. Listaa kovasta oikeistopolitiikasta voisi jatkaa.
Kokoomus on onnistunut huiputtamaan äänestäjiä mainostoimistovetoisilla miljoonakampanjoillaan. Tämä on hyvin valitettavaa, sillä lasku tästä lankeaa, kuten nyt huomaamme, köyhien, eläkeläisten, opiskelijoiden sekä tavallisten työntekijöiden maksettavaksi.
Elinkeinoelämä, pääomapiirit ja muu "establishment" sen sijaan nauttivat etuoikeuksistaan entiseen malliin. Eikö oikeiston jyräämiselle saataisi jo loppu? On viimeinkin avattava silmät ja herättävä todellisuuteen. Oikeiston politiikka on kansan enemmistön etujen vastaista.
Oikeistohallitus halveksuu lisäksi täysin avoimesti demokratiaa. Matti Vanhanen perusteli eläkeikäasian salamyhkäistä pienessä piirissä tapahtunutta valmistelua sillä, että eihän kukaan olisi kannattanut tällaista esitystä. Tämä se vasta on demokratian juhlaa!

maanantai 23. helmikuuta 2009
HESARI JA GAZAN JÄLKIPYYKKI
Helsingin Sanomat on aloittanut Israelin puhdistamisen syyllisyydestä Gazan sotaan sekä sotarikoksiin ja kansanmurhaan.
"Toimittaja" Jukka Huusko yritti tilaustyöltä haiskahtavassa jutussaan (HS 20.2.) rinnastaa Hamasin "sotarikokset" Israelin suorittamaan kansanmurhaan. On hämmästyttävää, että Hesarilla on otsaa julkaista tällaista harhaanjohtavaa ja yksipuolista vääristelyä ulkomaansivuillaan.
Huuskon juttu oli todellakin erittäin puolueellinen ja avoimen Israel-myönteinen. Herää vain kysymys, kuka todellisuudessa on tämän Israelin etua palvelevan propagandan takana.

keskiviikko 18. helmikuuta 2009
MAAILMAN ONGELMAT EIVÄT JOHDU MAAHANMUUTTAJISTA
Perussuomalaisten viimeaikaisen vaalimenestyksen innoittamana on Suomessa virinnyt melko vilkasta keskustelua maahanmuuttajista. Sähköisessä valtamediassa aiheesta keskusteltiin viimeksi Ajankohtaisen kakkosen maahanmuuttajaillassa (17.2.).
Ohjelma oli piinaavaa katseltavaa. On hämmästyttävää kuinka maassamme on persujen vaalimenestyksen myötä pulpahdellut yhä uusia uhkaavan oloisia (uusnatsin oloisia?) hahmoja vaahtoamaan maahanmuuttopolitiikkaa vastaan.
Miksi nämä pyhät yksinkertaisuudet eivät puutu yhteiskunnan todellisiin ongelmiin tai niiden syihin? Miksi ne eivät puhu brutaalista, fundamentalistisesta kapitalismista joka kylvää tuhoaan joka ikinen päivä yhteiskunnassamme? Eikö rohkeus riitä?
Miksi nämä ajatusten tonavat eivät huomaa, että Suomeen pyrkii turvapaikanhakijoita eniten Irakista, Afganistanista ja Somaliasta. Maailman suurimpia pakolaisongelmia aiheuttaa siis USA:n sotapolitiikka. Miksi nämä neropatit eivät tuomitse USA:n sotarikoksia, jotka aiheuttavat valtavia pakolaismääriä. Esimerkiksi Syyria on ottanut vastaan 2,5 miljoonaa irakilaispakolaista.
Kannattaisi perehtyä edes alkeisiin maailmanpolitiikassa ja taloudessa. Näin paksukalloisimmillekin voisi aueta maailman ja Suomenkin ongelmien todelliset syyt.

torstai 12. helmikuuta 2009
OIKEISTOHALLITUKSEN ARVOMAAILMA
Matti Vanhasen johtama oikeistohallitus on kaavaillut puolustusmäärärahoihin vuotuista kahden prosentin korotusautomaattia. Perusteluna on kerrottu, että puolustusmateriaalien hinnat kohoavat jatkuvasti. Tällä tavoin voisi kuitenkin perustella minkä tahansa muunkin hallinnonalan korotusautomaattia.
Suomessa on viime vuosina lakkautettu - tietenkin säästöihin vedoten - runsaasti esimerkiksi kouluja, päiväkoteja, terveysasemia ja kirjastoja. Näin siitä huolimatta, että viime vuodet on eletty noususuhdannetta. Nyt taantuman ja laman uhatessa oikeistohallitus esittää puolustusmenojen automaattisia korotuksia vuosiksi eteenpäin ilman takarajaa.
Pääministeri Matti Vanhanen ja puolustusministeri Jyri Häkämies pelottelivat eduskunnassa varuskuntien lakkauttamisella, mikäli korotusautomaattia ei toteuteta. Samoja herroja ei ole aiemmin vähääkään häirinnyt jatkuva koulujen, päiväkotien, terveysasemien, kirjastojen ja muiden peruspalveluiden karsiminen ja lakkauttaminen.
Hallitus ilmeisesti laskee sen varaan, että puolustusvoimia pidetään Suomessa pyhänä lehmänä johon ei saa kajota. Samalla se kuitenkin paljastaa kovan ja säälimättömän asenteensa suhteessa kansalaisten perusoikeuksiin ja -palveluihin. Tästä kertoo sekin, että hallitus on valmis vaarantamaan peruspalveluiden rahoituksen poistamalla työnantajilta Kela-maksun.

torstai 5. helmikuuta 2009
WILLIAM BLUMIN TEESIT OBAMALLE
William Blum, entinen USA:n ulkoministeriön virkamies, nykyinen toisinajattelija, on julkaissut erinomaisen ja kattavan yhteenvedon toimista, joihin Obaman tulisi viipymättä ryhtyä ulkopolitiikassaan.
Blum sanoo pysyvänsä Obama-skeptikkona siihen saakka kunnes uusi presidentti tarttuu näihin tehtäviin. Blum toteaa esimerkiksi Iran-kysymyksestä seuraavasti: "Jättäkää heidät rauhaan. Ei ole mitään Iran-ongelmaa. He eivät ole uhka kenellekään. Iran ei ole valloittanut mitään maata vuosisatoihin".
"Iranilla on täysin yhtä suuri oikeus aseistaa Hamas-järjestöä kuin USA:lla on aseistaa Israelia. Ei ole olemassa myöskään mitään kansainvälistä lakia, jonka mukaan USA:lla, Britannialla, Venäjällä, Kiinalla, Israelilla, Ranskalla, Pakistanilla ja Intialla on oikeus ydinaseisiin mutta Iranilla ei".
Blumin kirjoituksessa käsitellään Iranin lisäksi USA:n imperialistisen ulkopolitiikan lukuisat muutkin kohteet erittäin kattavasti. Obamalla on edessään jättimäinen työsarka, mikäli hän tarttuu kirjoituksessa lueteltuun tehtävälistaan presidenttikaudellaan (mitä seikkaa Blum epäilee suuresti). Tässä linkki kirjoitukseen:
http://www.thepeoplesvoice.org/TPV3/Voices.php/2009/02/04/the-anti-empire-report-change-in-rhetori

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)